Kuten niin montaa muutakin blogia, myös Onnenpäivää on parodioitu varsin onnistuneesti Vauva.fissä. Otan nyt oikeudet omiin käsiini ja täydennän tuon tuntemattoman kynäniekan tuotosta ennen- ja jälkeen -kuvillani:
”Minä, tavallinen Keski-Pohjanmaan tyttö täällä suuressa ameriikassa, kaiken aikaa enemmän ja enemmän usalaiseksi itsekin muuttuvana. Hoksaan silti vielä ihmetellä jenkkien tyyliä, tapoja ja pröystäilevää elämäntyyliä – ja huonokäytöksisiäkin ovat: kerrankin Humveetämme heitettiin kokistölkillä ja huudeltiin perään että ”saastuttajat!”
On ihme itsellenikin, miten vähällä täällä tulee toimeen. Herään aamulla, vedän lenkin, proteiinismoothien ja lekottelen hetken uima-altaalla. Ennen kuin nostan hiukset kätevälle sivuponnarille ja ryhdyn päivän töihin. Suunnittelin Fazerin siniselle mainoskamppiksen visun ja sitten kello olikin jo 12 ja saliaika. En palaa enää töihin tänään.
Yritän pitää huolen siitä, ettei liikunnasta tule pakkomielle. (Katsokaapa muuten näitä ennen- ja jälkeen kuvia – eikös olekin ookoo että nainen painaa 120 kg kun figuuri on tällainen? Katsokaa ennen-kuvaa jossa minä narukäsi painan 50 kiloa.) Mutta siitä pakkomielteestä. Vain pari kolme kertaa olen jättänyt ystävän häät/hautajaiset väliin kun on ollut juuri jalkapäivä.
Ennen. Saattaa kyllä olla, että lipsahti alle 50 kilonkin dieetin aikana.
Jälkeen. Massakausi on tuottanut vihdoin tulosta!
Ja vielä se Keski-Pohjanmaa, se ei lähde nöyrästä tytöstä koskaan. Ikävöin Vetelin räkämänniköitä ja mustia peltoja silmänkantamattomiin. Toki ikkunastani avautuvat FantasyMickeyMouse -vuoret ovat kauniita, mutta sieluni kaipaa lopulta aina Oulaisten nimismiehenkiharaisille hiekkateille. Miten ahnaasti Hummeri sitä nielisikään.”
Kiitos sinä alkuillan pimeinä tunteina näppäimistöön tarttunut tuntematon sanailija. Mutta hei, yksi pieni juttu, josta jo melkein loukkaannuin. Eipä lähdetä yhtään sekoilemaan Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kanssa, niissä on nimittäin vissi ero. Meillä voi öisin kuulla menninkäisen hiljaisen vaikerruksen, tiet ovat jäässä pitkälle elokuuhun, oravilla on torahampaat, lehmät maitopurkin kyljessä näyttävät nälkiintyneiltä ja ihmisillä on paha mieli. Keski-Pohjanmaalla taas… no, en itse asiassa ole koskaan käynyt siellä, kun en löytänyt perille kaikkien tienviittojen ollessa ruotsiksi. Joka tapauksessa tuo Keski-Pohjanmaa oli antaa minusta aivan liian positiivisen ja hienostuneen mielikuvan. Nyt tarkkuutta!
Ps. Alkuperäisen kuvan (jota ette nyt valitettavasti näe) on ottanut Anne Rajala vuosia, vuosia sitten, kun olin vielä nuori ja… no, nuori.
