Päiväni allastyttönä

Viikon mittainen pikadieetti ja tekorusketus voi kohdallani tarkoittaa vain yhtä asiaa – kuvauksiaJokin aika sitten Los Angelesin alueella asuva, valokuvausta opiskeleva lukijani otti minuun yhteyttä ja kertoi tarpeestaan löytää malliksi hieman lihaksikkaampi tyttö. Kuvausten idea perinteisen allaspoika-kotirouva -asetelman kääntämisestä päälaelleen kuulosti niin hauskalta, että olin oitis mukana juonessa. Kuvaukset saatiin lopulta järjestettyä pari viikkoa sitten ja meininki oli odotusten mukaisesti melko hulvaton.

theoc_final_markeliimatainen-1.jpg

1463472_10151709470680906_628914464_n.jpg

”Äijä hei, anna mun nyt *ittu trimmata nää puskat rauhassa!” 

 

Olen aina välillä, yleensä kaikkea muuta kuin rahasta, ollut mallina milloin missäkin projekteissa. Milloin olen auttanut kuvaajan portfolion rakentamisessa, esiintynyt aloittelevan yrittäjän tuotekuvissa, ollut vaatehenkarina kun ei ketään muuta ole ollut paikalla tai ollut muuten vain toteuttamassa mitä erilaisempia taidevisioita. Nämä pienet mallikeikat ovat aina super hauskoja irtiottoja arjesta ja on mukavaa työskennellä lahjakkaiden, asiaansa intohimoisesti suhtautuvien kuvaajien kanssa. Samalla sitä sitten oppii hieman lisää niin kuvaamisesta, mallina olosta kuin maskeeraajan meikkauskikoistakin. Ja onhan sekin jotain, että voi sitten vanhana selata sieltä valokuva-albumista jotain muutakin kuin Kanariansaarten lomakuvia.

aamunaama.jpg

Maskeeraaja teki tästäkin nassusta salonkikelpoisen heti aamusta!

 

Kuvat: Supermahti Marke Liimatainen

 

Kauneus Meikki Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.