Pois mukavuusalueelta?

Olen miettinyt muutaman päivän ajan mukavuusaluetta ja epämukavuusaluetta.

Nykyään kaikkien pitäisi tulla pois mukavuusalueelta jotta pystyy kehittymään ihmisenä. Se on oikea muotikäsite. Pitää jättää pois pelko, jossittelu, huono itsetunto ja alkaa elämään elämäänsä. Tietysti, tottakai. Eikö kaikki yleensä pyri siihen? Mutta jotta sen pystyy tekemään, pitää löytää tie pois mukavuusalueelta. Jossain sanottiin, että vain mukavuusalueen ulkopuolella voit saavuttaa tuloksia. Aijaa? Henkilökohtaisesti ainakin saan enemmän aikaan asioita, kun pysyn siellä mukavuusalueellani. Ne ovat usein asioita, joita jo osaan tai missä olen hyvä. Teen asioita, jotka saavat minut hyvälle mielelle. Se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi tehdä ja kokea uusia asioita, opetella uutta tai tehdä kovasti töitä asioiden eteen, jotka koen itselleni tärkeiksi. Mutta en välttämättä silti halua mennä epämukavuusalueelle piiskaten itseäni tekemään jotakin, josta en edes nauti. Vain sen vuoksi, että nytpähän olen epämukavuusalueella ja musta tulee hieno.

Tykkään kyllä heittäytyä asioihin ja tilanteisiin mukaan, vaikka en tietäisi etukäteen miten toimia tai mitä pitäisi tehdä. Kokemus opettaa kuitenkin aina. Tietenkin jo mun ammattikin pakottaa heittäytymään tilanteisiin ja reagoimaan asioihin hyvinkin nopeasti (olen sairaanhoitaja). Mutta en halua mennä epämukavuusalueelle vain sinne menemisen ilosta, koska mun on vain pakko. 

Ehkä meillä jokaisella on oma käsityksensä siitä, mikä on omaa mukavuusaluetta ja mikä sitä epämukavuusaluetta. Ehkä joku nauttii siitä, että on koko ajan ”heikoilla jäillä”, saavuttaa siellä jotain ja boom! Koko elämä on hienompaa ja eläminen upeaa. Ihmisenä ehkä on fearless, ei pelkää mitään tässä maailmassa ja on löytänyt oman itsensä.

Tai ehkä mäkin olen välillä siellä epämukavuusalueella enkä edes tajua sitä. Joka kerta kun menen töihin, en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan. On täysi arvoitus etukäteen että kenet kohtaan ja kuinka asiat sujuvat, mikään ei mene koskaan valmiin sabluunan mukaisesti. Laulutunnilla mun on päästettävä irti siitä ajatuksesta että miltä ääni kuulostaa, jotta pystytään harjoittelemaan erilaisia juttuja. Se ei ole miellyttävää, mutta kehittyäkseen on pakko välillä olla välittämättä tietyistä jutuista. Salilla teen viimeisen sarjan vaikka tuntuisikin vähän pahalta. Ehkä sinäkin olet siellä etkä edes tajua sitä? 

En tiedä. Pääasia että jokainen tekisi jotakin ja pitäisi siitä, mitä tekee. Ei muulla taida olla merkitystä.

Lauantaina lähden mun ystävän luokse Espanjaan. Matkustan ensin lentäen Malagaan, sieltä reilun neljä tuntia junalla määränpäähän. Kuulostaa mukavuusalueelta. Ja seikkailulta.