Toinen kolmannes alkaa kohta tai on jo alkanut. Se riippuu määrittelystä, joka tuntuu vaihtuvan lähteestä toiseen. Joka tapauksessa tänään mennään jo kohdassa 13+0, ja pahimman pelon ja olon pitäisi kai nyt olla takana. Jostain syystä minusta tuntuu edelleen, että sisälläni kasvaa luultavasti lapsettomuus eikä oikea lapsi. Joku vähintään alienia, jos ei jopa pientä ihmistä, muistuttava otus siellä silti todistettavasti on.

En osaa vieläkään uskoa, että olemme nykyään siellä tavallisten ja huolettomampien ihmisten joukossa ja HUSin IVF-polku on toistaiseksi meiltä suljettu. Olemme käyneet jo neuvolassa ja ensimmäinen normaalien raskaana olevien ultra (nt-ultra) on jo takanapäin. Ultran perusteella vauvalla vaikutti olevan kaikki hyvin ja niskaturvotus oli maltillista. Voiko näin hyvin muka käydä?

On tässä matkaan muutama huolipuuskakin mahtunut. Pari kertaa olemme käyneet tarkistamassa tilanteen ylimääräisen kerran vuodon takia. NT-ultrassa kätilö diagnosoi minulle kaksiosaisen kohdun, veti sanansa kuitenkin myöhemmin takaisin. Päivystyksen lääkäri sanoi että istukka olisi kohdunsuun vieressä ja vuodon johtuvan siitä, 4 päivää myöhemmin nt-ultran kätilö sanoi sen olevan takaseinässä ja vuodon johtuvan hematoomasta. Tiedä sitä sitten ketä uskoa. Niin kauan kun diagnoosit osuvat minuun ja vauvalla vaikuttaa olevan kaikki kunnossa, ne eivät jostain syystä huoleta niin paljoa.

Alan kyllä vähitellen uskoa, että voi käydä myös hyvin. Koitan muistuttaa itselleni edelleen säännöllisesti, että murehtiminen ei auta mitään. Minä olen se hölmö, joka juttelee vatsalleen (jota ei vielä näy) ja koittaa totuttautua ajatukseen elävästä lapsesta ja tulevasta elämänmuutoksesta. Mieliala ja jaksaminen on viimeisten viikkojen aikana selvästi kohonnut aiemmasta. Hyvä niin!

Olen vähitellen kertonut jo niille omille ystävilleni, joille kerroin lapsettomuudestakin. Muiden ihmisten vastaanotto on erinomaista lääkettä asian sisäistämiseen. Lopuille perheenjäsenille on tarkoitus kertoa pian. Jostain syystä minulla on sellainen olo, että asia ei kuuluisi enää kenellekään muulle. Onneksi vielä ei ole pakko jakaa asiaa koko maailmalle.

Tämä voi tuntua jonkun raskautta toivovan mielestä pahalta, mutta en voi sanoa nauttineeni raskaudesta, ainakaan toistaiseksi. Jotenkin tiesin sen jo etukäteen että en tulisi nauttimaan siitä. Olimme leikillämme sopineet miehen kanssa, että hän voisi hoitaa tämän raskaana olemisen, sillä hän olisi siinä meistä parempi. Ties vaikka hän olisi tehnyt niin kovasti töitä voidakseen toteuttaa tämän haaveen, että siittiöntuotanto oli siksi heikentynyt.

Tiedän että jotkut nauttivat raskaudesta todella paljon. Minä olisin kuitenkin valmis siirtymään jo aivan loppuraskauteen. Minulle tämä on ainakin toistaiseksi ollut pakollinen paha matkalla siihen oikeaan tavoitteeseen. Raskaana tunnen olevani huonompi versio itsestäni. En edes osaa selittää miksi, en ole ole edes kertaakaan oksentanut, joten paljon pahemmin voisi mennä.

Aikamoinen tunnemyrsky siis ollut tämä ensimmäinen kolmannes. Ehkä toinen kolmannes tekee minusta taas paremman version?  Matka jatkukoon kohti toivottavasti onnellista loppua! … ja onnellista loppua toivon jokaiselle lapsettomuuden parissa kamppailevalle.