Tarinan alku

Olen ennenkin kirjoittanut blogia, joskus kauan sitten ja omaksi ilokseni. Se auttaa järjestelemään ajatuksia. Silloinkin yllättän moni luki blogiani, enimmäkseen tuttuja, mutta myös moni minulle tuntematon. On silti paljon toivoa, että joku muu löytäisi blogistani jotain samaistuttavaa. Mutta jospa vaikka yksi ihminen lukisi tarinani ja tuntee saavansa siitä jotain. Iloa, surua, voimaa, samaistumista, toivoa. Ihan mitä vain.

Moni asioista, joista kirjoitan näin alkuun on jo tapahtunut. Tällä hetkellä meidän tarinassa on tauko ja me vain odottelemme, että tulevaisuus toisi jotain tullessaan. Se tarjoaa hyvää aikaa kirjoittaa erilaisia osia tarinastani auki.

Ja tarina alkaa…

Kun kuukautiskierto toisensa jälkeen sai minut itkemään, minä koitin sinnikkäästi laskea todennäköisyyksiä ja uskoa niihin. Jos joka kuussa on 20-25% mahdollisuus, että raskaus alkaa, on 12kk kohdalla vielä n. joka 20-25 raskaus tärppäämättä. Vielä ei kannata turhaan huolestua. Joskus kuuden kuukauden jälkeen mieheni ilmoitti, että hän voisi mennä sperma-analyysiin, kun hän on varma että vika on hänessä. Minä kielsin sen, vielä siinä vaiheessa todennäköisyys, että raskaus ei olisi alkanut normaaliin tahtiin oli 20% todennäköisyydellä laskettuna neljännes. Ja olihan vika kuitenkin minussa, minulla oli ennen tasaiset kuukautiset ruvenneet heittämään jollain päivillä. Ajattelin myös, että jos spermanäytteestä ei löytyisi mitään vikaa, alkaisin panikoida omista elintavoistani vieläkin pahemmin, jos mahdollista. Mutta kuukaudet jatkoivat etenemistään ja lopulta se vuosikin oli täynnä. Koitin vieläkin esitellä miehelleni tilastoja, että vieläkin on aika todennäköistä tulla raskaaksi. Mutta samalla olimme saaneet myös uuden leiman otsaamme. Olimme nyt lapsettomia  ainakin siinä määrin, että tutkimuksiamme korvattaisiin.

Kun raskaus ei heti tärpännyt, olin raskautta yrittäessäni lopettanut suunnilleen kaiken vähänkään suunnitelmallisen urheiluharrastukseni. Harrastelin aiemmin kaikenlaisia kestävyyslajeja ja nyt tuntui typerältä laittaa itselleen tavoitteita hyvässä (juoksu)kunnossa olemisesta. Kaikenlaisissa ohjeissa sanottiin, että maratonille ei kannata treenata, kun haluaa tulla raskaaksi. Ja jos taas puolen vuoden päähän olisi suunnitellut jotain kisaa niin silloinhan olisin jo raskaana ja siten huonossa kunnossa tai en pystyisi kisaamaan. Lopputuloksena en ollut raskaana ja olin huonommassa kunnossa kuin pariin vuoteen.

Olin myös vältellyt aina loppukierrosta alkoholia, jotta en tuhoisi mahdollisia alkuja. Vältelin myös tapahtumia, joissa alkoholia yleensä juotiin. Vähensin kahvin määrää. Pelkäsin sushia ja  (lempi asiaani maailmassa) aurajuustoakin puolet joka kuusta. Täysin turhaan. Elämätön elämä on kyllä se asia, joka tässä projektissa kaikken eniten harmittaa.