Mistä tietää saaneensa burnoutin? Siitä että sillä on arjessa oma lempinimi, burnis. Omani alkoi salakavalasti, niinkuin burnikset yleensä. Olen aina ollut kova suorittamaan, tai ainakin niin kauan kun olen ollut tietoinen käytöksestäni.

Nyt kun olen kovasti pohtinut paluuta työelämään ja sitä mitä tulevaisuudelta haluan, nousee burnis taas mieleeni. Mistä kaikki siis alkoi? Viimeiset pari vuotta on mennyt aika lujaa, painoin duunissa tuplaroolia alalla jolla ei tunneta työaikaa, tai ei meillä ainakaan. Ekan vuoden painoin hullulla draivilla, halusin osoittaa itselleni että pystyn kyllä nousemaan uuden roolini odotuksiin. Taaksepäin katsottuna fyysiset oireet pulpahtelivat pinnalle jo silloin, outoa hengästymisen tunnetta, ylivirittyneisyyttä ja katkonaisia yöunia. Painoin kaiken kuitenkin villaisella ja periaatteessa oli ihan tyytyväinen työhöni, sainhan hyviä tuloksia aikaiseen enkä koskaan ole pitänyt itseäni luovuttajana, joten taputtelin itseäni olkapäälle ja jatkoin eteenpäin. Maailma musteni pikkuhiljaa.

Lomaa loman oikeassa merkityksessä en pystynyt pitämään, puhelin oli aina päällä ja meili lauloi. Vaikean tilanteesta teki se, ettei minulla ollut tuuraajaa loman ajaksi, ei ainakaan sellaista joka olisi ottanut koko paketin hoitaakseen. Pätkin siis omat lomani viikon tai kahden mittaisiksi ja hoitelin meilit ja raportit siinä lomailun ohessa. Periaatteessa voisin siis tässä kohtaa kääntää katseeni esimieheni suuntaan, onhan hän ollut vastuussa työni suunnittelusta ja ollut täysin tietoinen tästä pienestä epäkohdasta. En kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi sillä pienessä tiimissä vaikeudet tiivistyy ja joku kärsii aina.

Seuraavissa osissa lisää burniksen oireista, sen eskaloitumisesta ja pois hyppäämisestä. Millaisia kokemuksia teillä on työelämästä? Jos olet kärsinyt burnoutista tai uupumisesta, miten tilanteen ratkaisit?

Luonnosta saatava rauha on aivan mieletön, kutsukaa keski-ikäiseksi halutessanne, mutta ei ole mitään ihanampaa kuin luonnossa hiljentyminen. Kaikki minut tuntevat tietävät että minulla on aina monta rautaa tulessa ja ajatukset sinkoilevat vauhdilla asiasta toiseen. Jatkuvassa ajatustulvassa eläminen on välillä rasittavaa ja se yhdistettynä uupumiseen, sai minut löytämään vanhan rentoutumiskeinoni uudestaan. Ei ole luonnon voittanutta!

Luonnon arvostaminen tuntuu olevan nosteessa ja hyvä niin, on aikakin että alamme arvostamaan tätä huikeaa lahjaa joka meille on annettu. Mitä enemmän aikaa on viettänyt Suomen rajojen ulkopuolella, sitä enemmän alkaa arvostamaan sitä ettei luonnossa vietetyt hetket ole vain eliitin unelmaa vaan mahdollisia meille kaikille.

Oman arvomaailman muuttuessa vähemmän kuluttavaan suuntaan ja rahan valuessa priolistan hännille, on luonnon varjeleminen saanut myös kulutuspäätöksissä yhä enemmän sijaa. Arvostakaa luontoa ja ennen kaikkea, nauttikaa upeasta syksystä!