Kun mies ei halua

Pitkän jahkailun jälkeen sain viimeinkin perustettua tänne blogin. Tarkoituksenani on täällä käydä läpi elämääni sinkkuna niistä näkökulmista, joista miehen sinkkuelämää ei normaalisti kerrota. Blogin nimi ”Operaatio Elämä” sisältää monia merkityksiä ja ehkä se aukenee vielä itsellenikin paremmin, kun tekstejä on vähän enemmän. Toistaiseksi en aio asettaa selkeitä suuntaviivoja sille, mitä kaikkea aion blogissani käsitellä. Aluksi varmaan keskityn lähinnä sinkkuna olon ihanuuteen, seksiin sekä deittailuun. Koetan ainakin muutaman ensimmäisen tekstin ajan pysyä näissä aiheissa. Aloitan aiheella, joka on minulle tullut liiankin tutuksi viime aikoina.

Miestä on perinteisesti pidetty seksuaalisesti aktiivisempana sukupuolena. Viime vuosikymmeninä tämä käsitys on onneksi jonkin verran murtunut ja naisten seksuaalisuudesta puhutaan jo melko avoimesti. Miestä nähdäkseni edelleen kuitenkin pidetään seksuaalisesti halukkaampana puoliskona: todellinen (sinkku)mies ei seksistä kieltäydy. Kieltäytyminen voi saada muut jopa kyseenalaistamaan kieltäytyneen seksuaalisen suuntautumisen ja kyvykkyyden. Seksistä kieltäytyvää mies on poikkeustapaus, eräänlainen virhe Matrixissa.

Minulle seksi on ollut aina muutakin kuin vain paineiden purkua. En osaa harrastaa tunteetonta seksiä. Seksi voi olla rajuakin, mutta jos en tunne jonkinlaista suurempaa kiintymystä naiseen, en yksinkertaisesti pysty tai edes halua sekstata tämän kanssa riippumatta siitä, pidänkö naista hyvännäköisenä vai en. Panomiehen viittaa en pystyisi harteilleni ikinä asettamaan.

Erosin pitkästä suhteesta loppusyksyllä. Tämän jälkeen olen käynyt useilla treffeillä, tavannut monia treffikumppaneista useamman kerran ja päässyt joitain kertoja saatillekin. Seksiä en ole kuitenkaan harrastanut kertaakaan eroni jälkeen. Mahdollisuuksia on ollut ja kaksi kertaa olen käytännössä juossut pois paikalta, kun seksiä on suoraan ehdotettu ja on tullut aika vähentää vaatteita. En ole näistä kerroista kovin ylpeä ja pelkään, että olen verisesti loukannut näitä kahta naista.

Missä sitten piilee ongelma? Seksihaluni ovat periaatteessa ihan normaalit, vaikka lievä masennus niitä koettaakin välillä latistaa. Olen miettinyt, että ehkä moraalini on perua vuosisatojen takaa, ja en vai kykene harrastamaan seksiä sellaisen ihmisen kanssa, josta en oikeasti riittävän paljon välitä. En ole myös koskaan harrastanut yhden illan juttuja, joten ehkä en yksinkertaisesti osaa harrastaa kasuaalia seksiä. Joitain kertoja aiemminkin olen sellaiseen tilaisuuteen päätynyt, mutta tietty ruumiinosani ei ole halusta huolimatta tuolloin suostunut yhteistyöhön ja akti on jäänyt suorittamatta. Mietin välillä, että miten naiset reagoivat tällaiseen tilanteeseen. Onko se heille yhtä kiusallista kuin miehelle ja tuntevatko he (turhaan) itsensä epähaluttaviksi?

Seksistä pidättäytymisellä on ollut siis kaksi syytä: joko ei edes halua yrittää tai yrityksestä huolimatta en siihen kykene. Jälkimmäinen ei onneksi ole tullut kohdalleni kuin muutaman kerran. Ehkä ne kerrat ovat kuitenkin jättäneet alitajuntaan pelon saman toistumisesta, jolloin pakenen paikalta jo ennen kuin vastaava tilanne tulisi mahdollisesti uudelleen vastaan. Epäonnistumiset jäävät helposti vaivaamaan, aiheuttavat jännitystä, ja sitä kautta aiheuttavat seksuaalisessa toimintakyvyssä ongelmia. Paras lääke tähän vaikuttaisi olevan onnistumisen kokemukset.

Olen asettanut tälle vuodelle tavoitteeksi vähintään kaksi yhden yön suhdetta. Tavoite ei ole kovin ylevä ja suurelle osalle varmaan naurettavan helppo, mutta minulle tuosta on tullut niin iso ongelma, että se oikeastaan jo estää minua nauttimasta sataprosenttisesti elämästä. Tavoitteeseen toteutumista tulen blogissa päivittämään.