Ensimmäinen opiskeluvuosi oli sen verran kiivas tahdiltaan, että myönnän usein nukahtaneeni läppäri sylissä. Väistämättä teemat ja asiat päätyivät uniin asti, joskin ei onneksi painajaisiksi saakka. Varsinaisia kuvia ei jäänyt montaa talteen matkan varrelta. Luennoilta otetut räpsyt heijastetuista PP-esityksistä tuli poistettua heti. Joitain kuvia kuitenkin tuli talletettua ja jos niistä ei nyt ihan kehityskaarta saa piirrettyä, niin antavat ne hieman väriä tähän oppimistarinaan.

Ensimmäinen parityö oli huikea hyppy niin opiskeluun kuin itse sosionomin osaamisalaan. En ollut ikinä edes tavannut pariani, kun opiskelijoiden WA-ryhmässä sovimme yhteistyöstä. Teams ja WA olivatkin toimivia välineitä, jotka opintojen aikana kävivät hyvin tutuiksi. Vuoden aikana tuli työskenneltyä paljon samoissa ryhmissä, mikä ei lähtökohtaisesti ole aina hyvä asia. Opiskellessani useampaa kurssia samanaikaisesti minun tuli kuitenkin sopeutua tekemään töitä aina uusien henkilöiden kanssa. Tämä on mielestäni ollut hyvää oppia tulevalle sosiaalialan ammattilaiselle, sillä tulemme todennäköisesti työskentelemään monialaisissa työryhmissä työelämässäkin. On siis hyvä jo asennoitua avoimesti yhteistyön tekemiseen ja hioa tiimityötaitoja.

Parityömme periytyvästä vähäosaisuudesta sai esittelytilaisuudessa käsissämme myös visuaalisen ilmeen, josta jäi kuva muistoksi. Kirjallisen osuuden hieno arvostelu lämmittää vieläkin mieltä. Viestinnän opettajan kannustava kommentti: ”Ehdottomasti julkisuuteen!”, jäi kuitenkin toteutumatta.

Ensimmäisen vuoden toisella neljänneksellä omaa luovuuttaan pääsi käyttämään myös käyttöteoriasalkku-tehtävässä. Salkustani tuli ”kirppu”, jossa tehtävänannon mukaan siivekkeiden alle kätkeytyi tietoa niin omasta asennoitumisestani, osaamisestani ja konkreettisista sosionomin työkaluista. Salkkua tai osaa siitä pääsi esittelemään muille opiskelijoille kampuksen pääaulaan rakennetuilla ”messuilla”. Hyvin erityyppisiä ratkaisuja oli kukin tahoillaan kehitellyt.

Mitä viivan alle jää?

Vuoden vaihteen jälkeen kampuksella kuhisi. International Week tarjosi luentoja laajalla kattauksella. Ensimmäisenä päivänä järkytyin, miten ruosteessa oma englannin ääntäminen olikaan. Onneksi natiiveja ei ollut montaa läsnä, joten rohkeni ruosteista kieltäkin verrytellä. Muutaman viikon ikäinen jälkikasvukin pääsi mukaan ja jaksoi hienosti molemmat päivät. Toisena päivänä luennon veti englantia äidinkielenään puhuva henkilö, mutta onneksi pahimmat tankerot ja rallienkku olivat jääneet yön aikana tyynylle.

Kesällä sitten pitääkin kaivaa muistiinpanot esiin ja palata näihin tunnelmiin. Tarkoitus olisi koostaa IW-viikosta vielä raportti. In English – of course!

Lukuvuoden aikana erilaiset ohjausten suunnittelut ja ohjaustilanteet tulivat tutuiksi. Valitettavan vähän opinnoissa oli konkreettista ryhmänohjausta, mutta onneksi sitäkin pääsimme toteuttamaan. Ihan puhtaasti teoriaan nojaten puuttuisi opinnoista tietty realistisuus.

Ohjauksen suunnittelu ryhmälle ja sen toteutus parityönä oli kasvattava kokemus. Ohjaustöistä silti parhaiten mieleeni jäi podcastien tekeminen. Itse nautin päästessäni käyttämään suomen kieltä ja nuotittamaan puhetta. Myöskin ohjausmenetelmien soveltaminen innosti. Löysin näiden opintojen aikana mm. museopedagogiikan, johon toivottavasti pääsen myöhemmin tutustumaan lisää.

Mielenkiintoinen ja kiireinen lukuvuosi 2022–2023 takana. Osaamista on kertynyt ja odotan innolla jo syksyn harjoittelua. Olen enemmän kuin innoissani mahdollisuudesta päästä näyttämään ja käyttämään osaamistani sekä ammattitaitoani.