Hyv/Hyl/Täydennettävä

Rakenteellista reikäjuustoa

Vaikka kuvittelin sukeltavani ammattikorkeakouluopintoihin taas kuin kala veteen, niin eihän se sitten ihan niin sujuvasti mennyt. Ihmettelin moneen otteeseen opon mainintaa ”rakenteellisesti erilaisista opinnoista”. Piti tosiaan hetki tarpoa opintoja eteenpäin, ennen kuin ymmärsin tämän rakenteellisen eroavaisuuden ja sen tuomat haasteet.

Opinnot koostuvat moduuleista, jotka sisältävät toisiinsa limittyviä kursseja. Opintoja ei siis ole rakennettu yksittäisistä kursseista ja niiden täsmällisistä sisällöistä. Tämä tuo tiettyjä haasteita täysien jaksojen rakentamisessa aiempia opintoja ja kokemusta hyödyntäville opiskelijoille, sillä hyväksilukuja kuitenkin haetaan kurssikohtaisesti. Kursseilla voi olla siis päällekkäisyyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulet joka tapauksessa tekemään tehtävän, joka kuuluu kurssiin, jonka olet jo hyväksilukenut. Miksikö? Koska se sama tehtäväsuoritus vaaditaan myös kurssille, joka sinulta puuttuu. Yhtenä hämmentävänä esimerkkinä on myös viestinnän opinnot, jotka kulkevat useiden eri moduulien alla ja sisällä polveillen siellä ja täällä useamman vuoden opintojen aikana. Viestinnän opinnot hyväksilukenut tekee siis pääosin samat tehtävät kuin muutkin.

Näin raskauden edettyä viimeiselle kolmannekselle ei itselleni juurikaan riitä ympäripyöreät vastaukset mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta suorittaa tiettyjä kursseja esim. tehtävin. Oma-aloitteisuudella ja itsepintaisuudella olen saanut kasattua itselleni oman henkilökohtaisen opetussuunnitelmani. Se on vaatinut sinnikkyyttä. Tarkoitukseni on valmistua raskaudesta huolimatta nopeutetusti, sillä kykenen opinnoissani hyödyntämään laajasti aiemmin kerryttämääni osaamistani. Opintojen rakenteellisuudesta johtuen HOPSini tosin näyttää nyt reikäjuustolta. Suoritettuja kursseja on siellä täällä, jotka näyttäytyvät nyt osittain suoritettuina moduulikokonaisuuksina. Koska kurssien tehtävät ja vaatimukset ovat myös limittäin ja päällekkäin, niin opintojen suunnittelu on kuin huojuvan tornin rakentamista.

Kun rima ei enää ole matalalla, vaan maassa

Ensimmäisen jakson palautekeskustelussa havahduin siihen, miten tämä rakenteellisuus on vaikuttanut myös muiden opiskelijoiden opintokokemukseen. Oli hämmentävää huomata, miten erilaisia vastauksia olimme saaneet samoihin kysymyksiin. Vielä hämmentävämpää oli, että jotkin kysymykset eivät tuottaneet vastauksia laisinkaan, vain lisää kysymyksiä. Surullisin yksittäinen kommentti koski jopa opintojen lopettamisen harkintaa kaiken tämän kankeuden ja ristiriitaisuuksien keskellä.

Ensimmäisen jakson haasteista on kuitenkin selvitty ja toistaiseksi tuntuu olevan vielä suurin osa opiskelijoistakin mukana. Paljon joudumme kuitenkin itse etsimään ja kyseenalaistamaan. Aikaa tässä tuhraantuu ja hermoja, mutta lisääpähän se ongelmanratkaisutaitoa, organisointikykyä ja ajankäytön hallintaa.

Moni tehtävämme arvioidaan ensimmäisellä jaksolla hyväksytty/hylätty/täydennettävä. Opintojen alkamisen informoinnin voisin niputtaa yhteen ja lähettää takaisin arviolla: Täydennettävä.

hyvinvointi opiskelu raskaus-ja-synnytys