Kuka kissan hännän…

Perjantaina oli vauvan 4kk neuvola ja perjantaina oli se päivä, kun odotin viimeisten arviointien saapuvan ennen kesää. Kolmea arvosanaa vielä uupuu, ja uupuu yhä… Ei kuulunut arvosanoja ennen viikonloppua.

Ensimmäinen etappi sosionomi (AMK) -opinnoissa saavutettu ja kasaan on revitty 143 op. Tämä luku sisältää aiemman osaamisen tunnustamista ja hyväksilukuja 50 op edestä. Käytännössä niiden hyväksymiseksi on puristettu yhteensä 33 sivua erilaisia raportteja, että ei ihan ”ilmaiseksi” tulleet nekään pisteet. Opintoja tuli siten puurrettua 93 op ensimmäisen vuoden aikana. Että, melkoinen maraton! Toki hyvänä lämmittelynä toimi 10kk aikana suoritettu 180 op lähihoitajan koulutus. Silloin vain ei ollut raskausvatsaa tai vauvaa, eikä edes tuota taaperoa pyörimässä jaloissa.

Pienet ihmisen alut toivat omat haasteet tekemiseen. Viimeisin tenttikin keskeytyi pahasti vauvan vaatiessa rinnalle. Taitaakin olla tulossa nyt ensimmäinen kiitettävää heikompi arvosana. Rima on ollut siis korkealla, vaikka vauhti on ollut hurja. Se ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman rakastavaa ja minua opinnoissani tukevaa aviomiestäni, Suomen lapsimyönteistä opiskeluilmapiiriä, joka mahdollisti vauvan tuomisen luennoille ja ilman opiskelukavereita, jotka ymmärsivät ambitioni kun ryhmä- sekä paritöissä lähtivät kanssani kiipeämään kohti ääretöntä ja sen yli. Rima oli aina korkeammalla, kuin koulun antamat tavoitteet.

Näin ennen kesää on jo pitänyt suunnitella myös syksyn opinnot ja harjoittelu. Haastattelu harjoittelupaikkaan meni hyvin, mutta valitettavasti valintapäätökset menevät loppukesään. Mieheni toki yritti minua hieman hillitä, että et sitten haastattelussa mene kehumaan numeroillasi. Menin kuitenkin. Näin hyvin epäsuomalaiseen tapaan uskallan sanoa, että olen ylpeä saavutuksestani tähän asti.