Opintoja ja vauvantalkkia

Nauti nyt vauvakuplasta, todettiin minulle muutamaankin otteeseen, kun vauva oli syntynyt. Ja niin teinkin. Nautin. Nautin laskeneista hormonitasoista, pienenevästä vatsasta, kasvavista rinnoista ja häviävästä turvotuksesta. Imin itseeni vauvan tuoksua ja tuhinaa. Ihmettelin uutta elämää. Viikon. Sitten iski palava halu ottaa läppäri käteen ja jatkaa siitä mihin jäin. Toisen viikon vielä sinnittelin, sitten jatkui aherrus.

Paluu opintoihin ei oikeammin ollut kovin dramaattinen. Vuodenvaihteen pyhät olivat tuoneet kaikille taukoa opintoihin, kelle enemmän, kelle vähemmän. Ryhmätöitä alettiin taas kaivaa naftaliinista ja Teamsiin ilmestyi jälleen kokouskutsuja.

Kaikkea ei voi, eikä mielestäni pidäkään suorittaa verkossa. Toki arvostan verkko-opintojen tuomaa joustavuutta suuresti, etenkin nyt. Vauvan tullessa kuukauden ikään kalenteri muistutteli kansainvälisyysviikon ohjelmasta. Työpajoihin ei ollut verkko-osallistumisen mahdollisuutta, joten vaihtoehtoina siinsi rintamaidon pullottaminen ja miehen valjastaminen avuksi tai vauvan ottaminen mukaan pajoihin. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui omimmalla, joten sillä mentiin.

Työpajoissa kuukauden ikäinen kuunteluoppilas otettiin hyvin vastaan. Tosin hieman hämmennystäkin työpajoissa imettäminen sai aikaan. Kansainvälisyysteema sai monet opiskelijavaihdon oppilaat mukaan pajoihin ja joillekin suomalaisen kulttuurin lapsimyönteisyys tuli yllätyksenä. Tauoilla minulta tultiin kyselemään, että onko tosiaan näin hyväksyttävää tuoda vauvaa mukaan kampukselle ja opetukseen. Ja mikäs siinä, kun vastasyntynyt nukkuu suurimman osan ajasta. Jatkossa vain osallistuminen tulee olemaan yhä haasteellisempaa – sääli. Seuraavassa moduulissa en enää tiedäkään miten läsnäoloni järjestän ja se hieman ahdistaa. Olen hyvässä tahdissa ja opiskelu antaa itselleni paljon enemmän, kuin opintoihin lähtiessäni osasin odottaa.