Rohkeutta on…

Erästä nykypäivänä epäasiallista sanontaa lainatakseni mykkä harjoittelija on oppilaitoksen lahja työnantajalle. Samaan sarjaan kuuluu – harjoittelija vaietkoon harjoittelupaikassaan. Muista ettet astu varpaille ja silitä aina myötäkarvaan.

Harjoittelijan asema on joskus haastava. Tulee omaksua paljon uutta ja näyttää samalla omaa osaamistaan. Harjoittelijan tulee antaa kehitysideoita ja samalla tukea organisaation nykyistä toimintaa. Kun harjoittelijan tehtäväksi on annettu kehittää toimintaa, ideat eivät saisi olla liian innovoivia. Harjoittelijan haasteena on, että hän ei aina kykene osallistumaan toimintaan täysipainoisesti. Harjoittelijalla on usein rajatut oikeudet työskennellä itsenäisesti etenkin näin sosiaalialalla.

Perehdy paikan valintaa tai vedä villi arpa

Useat organisaatiot ovat hierarkkisia ja harjoittelija ei juuri hierarkiassa ole ensimmäistä askelta korkeammalla, jos edes sillä ensimmäisellä askeleella. Usein harjoittelu on palkaton ja joskus harjoittelijalla on hyvin rajatut mahdollisuudet osallistua tosiasialliseen toimintaan. Aina näistä rajoitteista ei tiedä harjoittelupaikkaa valitessaan.

Harjoittelupaikan valinta sosionomiopinnoissa onkin hyvin kriittistä. Moni saa harjoitteluissa niin sanotusti jalan oven väliin ja harjoittelupaikan kautta voi löytyä myös aihe opinnäytetyölle. Harjoittelu vähimmillään antaa ansioluetteloon hyvää lisää sosiaalialan osaamisesta.

Itse olen tyytyväinen harjoittelua koskeviin valintoihini. Viimeiset kaksi harjoitteluani päätin tehdä samalle työnantajalle. Koin, että kolmen viikon lähijohtajuuden harjoittelu ei olisi itselleni vieraassa organisaatiossa antanut niin paljon, kuin silloin, kun tämä pätkä yhdistetään kymmenen viikon sosiaalialan kehittämisen harjoittelun perään.

Olen siitä kiitollisessa asemassa, että minulle tarjoutui mahdollisuus jäädä määräaikaiseksi ohjaajaksi harjoittelupaikaani harjoitteluni päätyttyä. Olen nauttinut itsenäisestä työstä ja siitä, miten joka päivä on erilainen. Jopa opinnäytetyöni idea lähti sosiaalialan kehittämisen harjoittelun yhteydessä ja toteutuu nykyiselle työnantajalleni.

Kaatoiko oppi ojaan?

Reflektoidessani opintojani nykyiseen tilanteeseeni, kritisoin ryhmätöiden suurta määrää. Ymmärrän ryhmätöiden hyödyt ja niiden funktion, mutta entäpä kun työ on pääasiassa ryhmän itsenäistä ohjausta. Olen saanut herätellä luovuuttani ja osaamistani ihan uusilla tavoilla. Opintojen aikana kertynyt osaaminen on hyödyksi, muttei yleensä suoraan kopioitavissa. Soveltamisen taito kulkee käsikädessä innovatiivisuuden kanssa. Vapaa-ajasta kuluu yllättävän iso osa aikaa tiedon ja ideoiden metsästykseen. Tämä valitettavasti syö palautumisaikaa työstä, vaikka antaa ammatillisesti paljon.

Tätä löytämääni luovuusvoimaa haluaisi välillä levittää kuin voikukka haiveniaan. Onnistumisen iloa tuikkivissa silmissä ja hyvän palautteen tuomaa punaa poskilla – niitä on ilo katsoa kollegoiden kasvoilla. Valitettavan usein etenkin harjoittelijan on haastavaa tuoda ideoitaan julki ja nostaa esiin positiivisuuden voimaa muutoksen taustalta. Nuoret voidaan tulkita yli-innokkaiksi ja aikuisten harjoittelijoiden tuomia kehitysideoita saatetaan tulkita kritiikiksi. Osaamisen ja kehittämisen liitto on herkkä ja vaatii tasapainoilua työpaikan kulttuurin raameissa, mutta kun siinä onnistuu, niin työ palkitsee monin kerroin enemmän kuin uskoikaan!

Hyvinvointi Opiskelu Työ

Sen vain tietää!

Kuukausi takana, kaksi edessä

Sosiaalialan kehittämisen harjoittelustani on kymmenestä viikosta takana nyt reilu kuukausi. Ja miten upea se kuukausi on ollutkaan. Haasteensa se on toki tuonut sekä monet onnistumiset. Niin tyhmää oloa ei ole ollut, että olisi toivonut maan nielevän. Välillä kuitenkin tulee olo, että olisin voinut rohkeammin tuoda esiin omaa näkemystäni. Usein tämä on seurausta siitä, että muiden keskusteltua aiheesta olen huomannut omien ajatuksieni olleen täysin samansuuntaisia. Enimmäkseen on tuntunut, etteivät jalat koske maata, kun on niin innoissaan uuden oppimisesta. Kotiinlähtö on vaikein paikka, koska olisi vielä niin monta asiaa, jotka haluaisin tehdä. Valmiiksi harjoittelussani ei koskaan tule – ja toisaalta juuri siksi rakastan sitä mitä teen.

Joulun jälkeen sosiaalialan kehittämisen harjoittelun valmistuttua saan mahdollisuuden hypätä katsomaan tätä ajanjaksoa ja työtä hieman eri perspektiivistä. Tammikuulla minulla on ohjelmassa vielä lähijohtamisen harjoittelu saman katon alla. On hyvin mielenkiintoista päästä sisälle esimiestyöskentelyyn, kun on jo kertynyt kokemusta organisaatiosta.

Suunta selvillä

Eilen kävin harjoittelun ohjauskeskustelun ohjaavan opettajani ja työpaikkaohjaajani kanssa. Keskustelu oli hyvä ja toivottavasti antoi meille kaikille myös inspiraatiota. Sain kehittävää kritiikkiä ja kiitosta. Halu onnistua ja jatkaa tässä organisaatiossa vahvistui entisestään. Erityisesti pidän siitä, miten organisaatiossa tuetaan itsensä kehittämistä ja miten avoimia kehitysprojektilleni on oltu. Haastavassa arjessa opiskelija huomioidaan pääsääntöisesti loistavasti ja toiveeni oman kehittymiseni suhteen otetaan vastaan.

Palan halusta suunnata myös opinnäytetyöni tähän organisaatioon. Opinnäytetyön aiheen pohtiminen on ollut minulle kivinen tie. On tullut kompuroitua ja kolhiinnuttua. Eräs parhaista muistutuksista oli harjoittelun aikana saama huomautus: ”Ethän tee tutkimusta vain tutkimuksen takia?”. Tämä oli erittäin hyvä ravistelu siinä kohtaa, kun opinnäytetyön aiheen pohtiminen oli kääntynyt itsetuhoiseen syöksykierteeseen.

Näillä näkymin opinnäytetyön aihe löytyikin melkein jopa liian läheltä. Aihe, joka itselleni on kovin arkipäiväinen, onkin harjoitteluympäristössäni uusi toimintamalli, jonka katsotaan voivan tuottaa lisäarvoa asiakkaille. Ajatusta on palloteltu nyt hetki ja ensiviikolla istumme alas keskustelemaan asiasta. Odotan innolla!

Hyvinvointi Oma elämä Opiskelu