Rohkeutta on…
Erästä nykypäivänä epäasiallista sanontaa lainatakseni mykkä harjoittelija on oppilaitoksen lahja työnantajalle. Samaan sarjaan kuuluu – harjoittelija vaietkoon harjoittelupaikassaan. Muista ettet astu varpaille ja silitä aina myötäkarvaan.
Harjoittelijan asema on joskus haastava. Tulee omaksua paljon uutta ja näyttää samalla omaa osaamistaan. Harjoittelijan tulee antaa kehitysideoita ja samalla tukea organisaation nykyistä toimintaa. Kun harjoittelijan tehtäväksi on annettu kehittää toimintaa, ideat eivät saisi olla liian innovoivia. Harjoittelijan haasteena on, että hän ei aina kykene osallistumaan toimintaan täysipainoisesti. Harjoittelijalla on usein rajatut oikeudet työskennellä itsenäisesti etenkin näin sosiaalialalla.
Perehdy paikan valintaa tai vedä villi arpa
Useat organisaatiot ovat hierarkkisia ja harjoittelija ei juuri hierarkiassa ole ensimmäistä askelta korkeammalla, jos edes sillä ensimmäisellä askeleella. Usein harjoittelu on palkaton ja joskus harjoittelijalla on hyvin rajatut mahdollisuudet osallistua tosiasialliseen toimintaan. Aina näistä rajoitteista ei tiedä harjoittelupaikkaa valitessaan.
Harjoittelupaikan valinta sosionomiopinnoissa onkin hyvin kriittistä. Moni saa harjoitteluissa niin sanotusti jalan oven väliin ja harjoittelupaikan kautta voi löytyä myös aihe opinnäytetyölle. Harjoittelu vähimmillään antaa ansioluetteloon hyvää lisää sosiaalialan osaamisesta.
Itse olen tyytyväinen harjoittelua koskeviin valintoihini. Viimeiset kaksi harjoitteluani päätin tehdä samalle työnantajalle. Koin, että kolmen viikon lähijohtajuuden harjoittelu ei olisi itselleni vieraassa organisaatiossa antanut niin paljon, kuin silloin, kun tämä pätkä yhdistetään kymmenen viikon sosiaalialan kehittämisen harjoittelun perään.
Olen siitä kiitollisessa asemassa, että minulle tarjoutui mahdollisuus jäädä määräaikaiseksi ohjaajaksi harjoittelupaikaani harjoitteluni päätyttyä. Olen nauttinut itsenäisestä työstä ja siitä, miten joka päivä on erilainen. Jopa opinnäytetyöni idea lähti sosiaalialan kehittämisen harjoittelun yhteydessä ja toteutuu nykyiselle työnantajalleni.
Kaatoiko oppi ojaan?
Reflektoidessani opintojani nykyiseen tilanteeseeni, kritisoin ryhmätöiden suurta määrää. Ymmärrän ryhmätöiden hyödyt ja niiden funktion, mutta entäpä kun työ on pääasiassa ryhmän itsenäistä ohjausta. Olen saanut herätellä luovuuttani ja osaamistani ihan uusilla tavoilla. Opintojen aikana kertynyt osaaminen on hyödyksi, muttei yleensä suoraan kopioitavissa. Soveltamisen taito kulkee käsikädessä innovatiivisuuden kanssa. Vapaa-ajasta kuluu yllättävän iso osa aikaa tiedon ja ideoiden metsästykseen. Tämä valitettavasti syö palautumisaikaa työstä, vaikka antaa ammatillisesti paljon.
Tätä löytämääni luovuusvoimaa haluaisi välillä levittää kuin voikukka haiveniaan. Onnistumisen iloa tuikkivissa silmissä ja hyvän palautteen tuomaa punaa poskilla – niitä on ilo katsoa kollegoiden kasvoilla. Valitettavan usein etenkin harjoittelijan on haastavaa tuoda ideoitaan julki ja nostaa esiin positiivisuuden voimaa muutoksen taustalta. Nuoret voidaan tulkita yli-innokkaiksi ja aikuisten harjoittelijoiden tuomia kehitysideoita saatetaan tulkita kritiikiksi. Osaamisen ja kehittämisen liitto on herkkä ja vaatii tasapainoilua työpaikan kulttuurin raameissa, mutta kun siinä onnistuu, niin työ palkitsee monin kerroin enemmän kuin uskoikaan!