Sen vain tietää!

Kuukausi takana, kaksi edessä

Sosiaalialan kehittämisen harjoittelustani on kymmenestä viikosta takana nyt reilu kuukausi. Ja miten upea se kuukausi on ollutkaan. Haasteensa se on toki tuonut sekä monet onnistumiset. Niin tyhmää oloa ei ole ollut, että olisi toivonut maan nielevän. Välillä kuitenkin tulee olo, että olisin voinut rohkeammin tuoda esiin omaa näkemystäni. Usein tämä on seurausta siitä, että muiden keskusteltua aiheesta olen huomannut omien ajatuksieni olleen täysin samansuuntaisia. Enimmäkseen on tuntunut, etteivät jalat koske maata, kun on niin innoissaan uuden oppimisesta. Kotiinlähtö on vaikein paikka, koska olisi vielä niin monta asiaa, jotka haluaisin tehdä. Valmiiksi harjoittelussani ei koskaan tule – ja toisaalta juuri siksi rakastan sitä mitä teen.

Joulun jälkeen sosiaalialan kehittämisen harjoittelun valmistuttua saan mahdollisuuden hypätä katsomaan tätä ajanjaksoa ja työtä hieman eri perspektiivistä. Tammikuulla minulla on ohjelmassa vielä lähijohtamisen harjoittelu saman katon alla. On hyvin mielenkiintoista päästä sisälle esimiestyöskentelyyn, kun on jo kertynyt kokemusta organisaatiosta.

Suunta selvillä

Eilen kävin harjoittelun ohjauskeskustelun ohjaavan opettajani ja työpaikkaohjaajani kanssa. Keskustelu oli hyvä ja toivottavasti antoi meille kaikille myös inspiraatiota. Sain kehittävää kritiikkiä ja kiitosta. Halu onnistua ja jatkaa tässä organisaatiossa vahvistui entisestään. Erityisesti pidän siitä, miten organisaatiossa tuetaan itsensä kehittämistä ja miten avoimia kehitysprojektilleni on oltu. Haastavassa arjessa opiskelija huomioidaan pääsääntöisesti loistavasti ja toiveeni oman kehittymiseni suhteen otetaan vastaan.

Palan halusta suunnata myös opinnäytetyöni tähän organisaatioon. Opinnäytetyön aiheen pohtiminen on ollut minulle kivinen tie. On tullut kompuroitua ja kolhiinnuttua. Eräs parhaista muistutuksista oli harjoittelun aikana saama huomautus: ”Ethän tee tutkimusta vain tutkimuksen takia?”. Tämä oli erittäin hyvä ravistelu siinä kohtaa, kun opinnäytetyön aiheen pohtiminen oli kääntynyt itsetuhoiseen syöksykierteeseen.

Näillä näkymin opinnäytetyön aihe löytyikin melkein jopa liian läheltä. Aihe, joka itselleni on kovin arkipäiväinen, onkin harjoitteluympäristössäni uusi toimintamalli, jonka katsotaan voivan tuottaa lisäarvoa asiakkaille. Ajatusta on palloteltu nyt hetki ja ensiviikolla istumme alas keskustelemaan asiasta. Odotan innolla!