”Close to relationship” -experiment

Sinkkublogin Henriikalla on mielikuvituspoikaystävä. En ole lukenut kirjaa, enkä aio (miksi, siitä joskus tuonnempana), joten en osaa nyt sanoa millainen hänen versio mielikuvituspoikaystävästä on, mutta kerron nyt omastani.

Hän on ihan oikea ihminen. Työkaveri. Ei kuitenkaan Mies, vaan yksi toinen miespuolinen työkaveri. Törkeän komea ja mukava.

Hän ei oikeastaan siis ole mielikuvitusta enkä mielikuvittele hänen kanssaan minkäänlaista suhdetta, mutta olen huomannut, että hänen kanssaan pääseen kokemaan niin sanottuna ”Close to relationship” -experimenttejä elikkäs hetkiä, jolloin voin leikkiä olevani parisuhteessa.

Matkustamme siis kimpassa eli vietämme aika paljon aikaa iltaisin kohteessa. Parisen kuukautta sitten, kun olimme taas reissussa, ehdotin, että söisimme illalla hyvää pastaa. Mielikuvituspoikaystävä vastasi Whatsappissa linkillä Tripadvisoriin. Tietysti. Näin oletinkin. Ihanaa olla nainen, esittää toive ja toinen, mies, alkaa muuttamaan sitä käytännöksi.

Varsinainen close to relationship -experimentti tapahtui kuitenkin vasta, kun olimme korttelin päässä ravintolasta. Silloin nimittäin selvisi, että olimme menossa väärään ravintolaan. Emme siis sinne minne olin tehnyt pöytävarauksen (mielikuvituspoikaystävä luonnollisesti navigoi, koska minulla ei ole suuntavaistoa). Seisoimme keskellä katua nälkäisinä ja mielikuvituspoikaystävä huudahti, että MINÄHÄN kysyin respassa, että ollaanhan me menossa Via Napoliin ja sä sanoit, että joo. Johon minä, että ENKÄ sanonut tai jos sanoin, niin se oli vastaus johonkin muuhun, koska en muista et oisit kysynyt. Toki keskustelu käytiin kollegiaalisen rauhallisella äänensävyllä, mutta koin vahvasti, että oli sellainen parisuhdehenkinen sanailu. Onneksi ravintolasta löytyi pöytä ja saimme nenämme eteen lasit Amaronea ja maassa oli rauha.

Toinen close to relationship -experimentti tapahtui, kun ruokimme itsemme ja pari työkaveria. Kävin mielikuvituspoikaystävän kanssa shoppailemassa ruuat ja viinit. Hän vei ja minä vikisin. Viinikaupassa hän kertoi myyjälle, että ME pidämme kovasti italialaisista punaviineistä (ostimme Romeo & Juliet -nimistä viiniä) ja mä ihan vähän vaan leikin, että oon hänen tyttöystävä ja ajattelin, että myyjä ajatteli samaa. Myös lihakaupassa esitin tyttöystävä-roolia ja mielikuvituspoikaystävä hoiti ostokset. Ja maksoi, molemmissa paikoissa (maksoin toki oman osuuteni sitten reissun jälkeen tilille mutta mitä sitten).

Mielestäni nämä ovat hyviä mielikuvaharjoituksia. Kuten olen aikaisemmin kirjoitellut, niin uskon, että minulla on miesten kanssa yksinkertaisesti vaan uskon puute. Minulla on uskomus, etten ole girlfriend matskua ja siksi minulla on suhteita mutta ei parisuhteita. Ja tämä uskomus pitää nyt kumota ja tämä on hyvää treeniä. 

Juhannuksen jälkeen treeni jatkuu.