Ei ole forever-takuuta, miksi ei siis elettäis hetkessä?

Laastarin metsästys Tinderistä on hiukan edistynyt eli olin sunnuntaina treffeillä. Oikein kiva, sillä treffikaverina oli nuori mies, jonka profiili (well, kuvat) jostain syystä jäi mieleen ja aidosti ilahduin, kun tuli match ja vielä enemmän, kun sain viestin. Viestit tosin kuivahtivat, joten luulin et se oli siinä, mutta päädyttiin sitten pitkällisen säätämisen päätteeksi kuitenkin kivoille sunnuntai-treffeille.

No siis, mies on nuori. 28 vee. Eli siis tooooodella paljon nuorempi. No, etsin ilmoituksessa nuorempaa, joten sitä saa mitä tilaa. Ei vielä keskustelu asiasta eli siitä, että mikä häntä motivoi lähteä treffeille vanhemman mimmin kanssa. No, sovittiin että nähdään toistekin, joten ehkä se selviää.

Parilta kaverilta tuli taas tylyä kommenttia. Enkä toisaalta ihmettele. Ilmeisen vaikea konsepti kuitenkin tämä ikäero. 

Ja onhan se totta, että todari sille, ettei hommasta tule mitään pitkäaikaista ja vakavaa on aika suuri. Ikäeron takia.

Mutta toisaalta, pakkoko on ajatella, että en lähde mihinkään suhteeseen, ellei tämä paperilla näytä siltä, että olemme vielä kymmenenkin tai 20 vuoden päästä yhdessä? Tätä en tajua! Se, että asiat paperilla näyttää siltä, ei ole edes mikään tae, että niin kävisi. Toki jos haluaa perhettä, niin sitten, mutta kun minunkin ystäväpiirissä on naisia, jotka eivät sitä edes halua. Kuten minäkään en.

Minä nyt muutenkaan ole järkevä suhteissani miehiin. Totta kai olisi järkevämpää etsiä Tinderistä joku pystyynkuollut keski-ikäinen, jolle pihan kolaaminen lumesta ja sykkeen mittaaminen lenkillä tuo tarpeeksi sisältöä elämään ja joka on eron jälkeen niin hukassa, että nainen kuin nainen elämässä tuo siihen sopivasti struktuuria. Mutta kun en halua tuollaista elämääni. En kaipaa parisuhteesta turvaa ja arkea. En halua istua ja räplätä lainalaskuria ja haaveilla omakotitalosta. Kai se on tässä yhteiskunnassa sitten väärin.

Sitä paitsi, samalla tavalla se pystyynkuollutkin osaa jättää randomisti. Tässä elämässä ei vaan ole mitään forever-takuuta. 

Tuokin nuorimies olisi vasta 32, jos vaikka seurustelisimmekin neljä vuotta. Elämä edessä. Samoin ajattelin Miehestäkin (toki hänen kanssaan olisin halunnut tuon omakotitalon. Mun kissat yläkertaan, hänen koirat alakertaan, hänelle harrastushuone, mulle sauna. Ja pihaan pari shettistä. Se ois ollut onnea se #kieliposkessa). 

Mies on edelleen <3, mutta pakko move on. Toivottavasti nuori mies lähtee mun kanssa uusille treffeille. Seuraavilla vois vaikka jo vähintään pussailla…