J

J on minun viisi vuotta sitten loppunut 1,5 vuoden mittainen suhde.  

Suhde J:n kanssa alkoi vähän kuin vahingossa. Vaikka tietyt parametrit ovat yhtäläisiä Miehen kanssa, niin silti koen, että tilanne oli erilainen. 

 

J oli siis myös työkaveri ja myös varattu. Hauska tyyppi. Siksi olikin helppoa myöntyä, kun hän bileiden jatkoilla baarissa kysyi, että voiko tulla mun sohvalle nukkumaan, koska hän ei vaan halua olla yksin. Mietin hetken, että mulla ei ole sohvaa, joten se tarkoittaa, että nukumme vierekkäin. Sitten mietin, et fine, J on niin kiva, että jos päädymme harrastamaan seksiä, se ei haittaa. Oli ollut vähän kuiva kausi. 

 

No, päädyimme harrastamaan seksiä. Totta kai. Siihen yhteen kertaa homma melkein jäikin, mutta sitten päädyimme taas minun luokseni ja sitten taas ja niin päin pois. 

 

J oli loistava sängyssä. Ihan mieletön. Koin hänen kanssa varmaan kaiken mitä kuka tahansa seksistä pitävä toivoo kokevansa. Siihen jäi koukkuun. 

 

Meistä tuli myös todella läheisiä. J osasi myös puhua. Olla herkkä. Mieskin on herkkä, mutta hiukan eri tavalla, ei niin verbaalinen. Herkät miehet, ne kai on mun heikko kohta. Herkät miehet ovat hyviä sängyssä. 

 

J:n kanssa suhde vaan meni liian pitkälle. Olin myös tuohon aikaan muutenkin stressaantunut, onneton ja masentunut. Pinnaa kiristi ja olin suhteen loppuaikoina aivan kamala J:lle. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että en todellakaan ollut henkisesti siinä jamassa, että olisin voinut olla parisuhteessa. Kenenkään kanssa. 

 

Kun kaikki loppui, olin paskana puoli vuotta. Erosimme abaut näihin aikoihin ja muistan ajatelleeni perheen pikkujouluissa, juuri ennen joulua, että hei, nauroin juuri kunnolla ensimmäistä kertaa eron jälkeen.  

 

Se kesä oli kamala. Nyt tilanne on onneksi toinen. Mies ei pilaa minun kesääni. Sikäli outoa, että koen edelleen, että suhde hänen kanssaan oli huomattavasti merkityksellisempi ja minut todella onnelliseksi tekevä. J:n jälkeen olin varma, etten koskaan tapaa enää ketään kehen ihastun kuin häneen. Nyt on samat fiilikset Miehen suhteen, mutta silti osaan ottaa asiat rauhallisemmin. Välillä pelkään, että otan asiat lunkisti siksi, että edelleen toivon, että hän muuttaa mielensä (itseasiassa pitäisi nyt sanoa että USKON, että hän muuttaa mielensä). Toivottavasti tässä on kuitenkin jotain oikeaakin toipumista. 

 

Aion nähdä J:n uudelleenkin. Kaverina. Kaipaan varmaan vaan lohdutusta ja jotenkin sitä on helpompi hakea ihmiseltä, jonka kanssa on ollut todella läheinen. J pystyi myös kertomaan tarkemmin tunteistaan, joita hän koki kun tilanne oli niin sanotusti päällä. Mies hokee vaan, että ei tiedä. Ehkä ymmärrän paremmin Miestä nyt. 

 

On myös vaan kivaa, että puhelimen kontakteissa on joku mies, joka vastaa aina. Koetan kuitenkin olla säästeliäs viesteissä. 

 

Onhan tämä taas vähän tulella leikkimistä. Kyllähän sen nimittäin huomasi aika nopeasti, että miksi me niinkin kauan roikuttiin kimpassa. Kun kahden ihmisen välillä on yhteys, niin se ei näköjään mihinkään häviä. Luulen, että myös J tajusi sen. Ja minusta tämän tajuaminen oli tosi hyvä juttu. Nyt nimittäin viimeistään tiedän, että kyllä mä tiedän. Siis sen, että milloin on kyseessä  Se Oikea. Niiden kanssa on vaan helppoa. Kuten Miehen. Sen kanssa on vaan niin helppo olla.