Kakka!
Olin viime yön mökillä yötä. Yksin. Me ei siis juurikaan yövytä koskaan mökillä, koska varsinainen kotipaikka on ihan muutaman kilsan päässä. Eikä mökillä ole kauaa edes ollut kunnollisia fasiliteettejä, että yöpyminen olisi ollut edes mahdollista. Nyt on. Aurinkopaneeleista lähtien kaikki.
Mietin, että oisin romanttisesti kirjoittanut blogia auringonlaskussa laiturin nokassa. No, ei kirjoittanut. Luin kirjaa. Mutta kun aurinko painui mailleen, niin alkoi tietysti vähä pelottamaan. Mökki ei ole missään erämaassa eli karhuja ei pyöri nurkissa. Mökki ei myöskään ole niin lähellä sivistystä, että sinne joku eksyisi pahat mielessä. MUT SILTI.
Painuin siis tylsästi ajoissa nukkumaan. Katoin yhden jaksollisen Yle Areenasta (tokihan mökillä toimii myös netti, kännykän kautta) Hunted-sarjaa. Ja sitten nukuin seiskaan.
Mutta, pahin pelko realisoituikin vasta aamulla.
Kakkahätä!
Mökillä on huussi. Olen pakon edessä taipunut tekemään huussissa ykkösen ja se ei ole enää iso ongelma. Pakon edessä, koska alkoholi on diureetti :).
Mutta että kakkonen. Ei, sitä olen pihdannut aina kotiin ja vesivessaan.
Aamulla oli vaan pakko taipua. Pidin ovea auki ja olin nopea.
Minulla on erittäin hankala suhde ulosteeseen. Vihaan yleisiä vessoja ja sitä, että ihmiset kakkaavat siellä. Erityisesti bajamajoissa. Kääk, eikö voisi olla kolmenlaisia bajamajoja. 1. Vain pissalle 2. Molemmille 3. En ole varma. Yleiset vessat ja huussi, suhtaudun niihin vähän kuin töihin menoon: mielelläni välttelisin mutta kun on pakko. Oma vessa on kuin harrastus, sinne menee mielellään.
Paitsi jos joku on kylässä.
Muistan, kun J dumppasi (no pun intented) minut. Muistan miten minua vitutti yhtena asiana se, että JUURI olin rentoutunut ja oppinut käymään kakkosella, kun J oli kylässä.
Miten epäreilua. Minulle se oli iso siirtymäriitti meidän suhteessamme!!
Toinen epäreiluus on se, että tulee dumpatuksi juuri kun suuseksi alkaa toimimaan. Tiedättehän, kun siitä tulee luonteva osa seksiä eikä tuleminen kestä ikuisuutta jännityksen takia.
Tähän paskamaisuuteen syyllistyi Mies.
Perkeleen paskiainen!