Laastari – uhka vai mahdollisuus

Tällä viikolla tapahtunutta. Heitin Miehelle curveballin kesken diipadaapachättäilyn. Tuli vaan sellainen tunne ja kirjoitin, että mulla on sua kauhee ikävä. Naputeltiin sitten muutama rivi aiheesta. Eipä Mies omista tunteistaan kauheasti avautunut, mutta sentään myönsi, että miettii tätä edelleen, välillä enemmän, välillä vähän vähemmän. Sovittiin, että puhutaan vielä jossain vaiheessa kunhan tulee hyvä tilaisuus. Että vituttaa. Chättäilyn perusteella sain sellaisen fiiliksen, että sen pää on edelleen tästä asiasta sekaisin ja silti päätös pitää. Haluais kuulema ymmärtää, mutta ei tiedä mitä. Että miten tässä näin kävi.

Ehkä kannattaa odottaa jahka voidaan jutella, mutta jotenkin, valitettavasti, mulla on tunne, että hän haluaa ymmärtää, miksi tämä edes alkoi ja minä, että miksi tämä loppui.

Mutta jospa jotain selviäisi, kun jutellaan. En tosin tiedä, että mitä se voisi olla. Mitään niin ikävää se ei voi sanoa, että mun tunteet sammuisi totaalisesti. Ihan rehellisesti jos asian kohtaa, niin totta kai haen keskustelusta sitä, että hän jollakin tasolla myöntäisi, että pelkää eroa. Eli, että saisin tunteen, että  jotain hän prosessoi aiheen tiimoilta.

Eilen oli duunikamujen kanssa pieni häppeninki. Kattelin Miestä, kun hän istui terassilla saunanraikkaana ja ihanana ja sydämeen sattui. Niin lähellä mutta niin kaukana. Niin ihana. 

Laastarihommasta on just nyt erittäin ristiriitaiset fiilikset. Treffattiin perjantaina uudelleen ja päädyttiin mun luo. Ihan hyvin sujunut ”koeajo”, mutta kyllähän se niin on, että kun edellinen kokemus seksistä on RAKASTELU niin eihän ns. hyväkään pano tunnu miltään. Mies periaatteessa vaikuttaa ihan täyspäiseltä ja onhan se tosi sööttikin. Toisaalta aamukäyttäytymisestä tuli fiilis, että enpä ihmettelis vaikka en kuulis hänestä enää. Mikä ei toisaalta haittais yhtään. Voihan se olla, että laastarilla olikin sellainen vaikutus, että taidan nyt ymmärtää, ettei mikään tunnu miltään kuitenkaan eli voin pistää nyt hyvällä omallatunnolla miehet elämästä sivuun. Ja odotella parempia aikoja. Joko sitä, että Mies muuttaa mielensä (as that ever happens) tai että pääsen hänestä aidosti ja oikeasti yli. Yksi mahdollinen laastarin muoto olis alkaa flirttailemaan duunissa yhden kiva miehen kanssa. Varattu sekin on enkä ole siitä mitenkään silleen kiinnostunut kuin Miehestä, mutta on meillä jotain kemiaa ja huomaan, että se kattelee mua. Ihan umpinuijaa, ymmärrän, mutta jos oikeasti, oikeasti pitäisi sen vaan flirttinä. Hmm.

Alunperinhän suunnittelin, että laastari olisi sellainen kepeä hauska suhde, jonka kanssa vois tehdä kaikkea mukavaa ja sen lisäksi seksiä. Koska en halua olla ilman seksiä. Mutta tajusin, että mielummin kai sitä on ilman seksiä niin kauan, kun se ei ole rakastelua. Että ehkä toi flirtti ois sitten toimivampi laastarointi-muoto.

Toinen mikä ärsyttää on se, että minne tahansa menen ja kenen tahansa kanssa juttelen, niin eroja eroja eroja. Eroja siellä, eroja täällä. Tuntuu, että kaikki eroaa. Mutta Mies ei eroa. Voi perse.