”Mä vaan oon tämmönen”
Firma kasvaa. En tykkää. Minun jälkeen firmaan on tullut varmaan 15 uutta työntekijää. Osa on tietysti ihan superhauskoja tyyppejä. Nekin, joihin suhtauduin alussa penseästi. Mutta kyllä sinne on tullut muutama hutikin.
Kun firma kasvoi maltillisesti, sinne palkattiin vain jollakin tavalla tuttuja. Eli että oli varmuus osaamisesta ja siitä, että sopii porukkaan.
Raja tulee jossain vaiheessa siinäkin strategiassa vastaan.
Olen hiukan ahdistunut parista uudesta tyypistä. Toisesta siksi, että hän on todella kovaääninen ja toisesta siksi, että hän on kovaääninen JA draama-queen potenssiin kymmenen. Hänen tapansa ilmaista itseään on erikoinen. Ensimmäisessä yhteisessä isossa palaverissa, missä esiteltiin uutta tapaa esitellä meidän osaamisalueita, hän alkoi huutamaan, että KAI HÄN VAAN ON NIIN TYHMÄ KUN HÄN EI TAJUA. Ja jatkoi tätä meuhkaamista ainakin pari minuuttia. Sen jälkeen huomasin, että hänen tapansa on dominoida keskusteluja aloittamalla aina puhumalla itsestään rumasti eli väittämällä itseään muka-tyhmäksi, korostamalla miten hän nyt vaan on niin yliextrovertti joka ei voi olla hiljaa, kamala päällepuhuja, päällekäyvä jne jne. Ja tyhmää lukuunottomatta hän todellakin on noita kaikkia.
Onko noissa ominaisuuksissa mitään vikaa? Ei välttämättä. Jossakin tilanteissa ehkä. Epäilemättä tämä työkaveri on saanut kuulla tästä persoonastaan aiemmissa työpaikoissa ja tapa tuoda nämä ominaisuudet esille kuten hän tekee, on varmaan jonkun sortin defenssi.
Minä, joka myös olen persoonallani hämmentänyt ihmisiä työelämässä, komppaan kovasti ajatusta, ettei ihmistä saa tuomita persoonansa vuoksi.
Mutta jotenkin koen, että kun tämä työkaveri ”mollaa itseään”, hän, defenssin lisäksi, ikäänkuin samalla hakee oikeutuksen käyttäytymään näiden itse omalla suullaan negatiivisiksi kuvailemiensa ominaisuuksien mukaisesti.
”Mä nyt vaan olen tämmönen”.
Voiko ihminen sitten muuttaa persoonaansa? Ei kai mutta ei kai itsensä kehittäminen ja tilannetaju ole silti poissuljettuja asioita?
Olen itsekin aika kovaääninen, mutta koetan kiinnittää siihen huomiota ja vähentää kailottamista. On mielestäni strategisesti typerää pitää kiinni kovasta äänestä vain siksi, että ”mä nyt vaan oon tämmönen”, kun ymmärtää, että se käy jengin hermoille. Se, että käyt jengin hermoille, voi vaikuttaa loppujen lopuksi isoihinkin asioihin vaikkapa työelämässä, myös alalla, jossa todelliset ammattilaiset ovat kiven alla eikä yhdenkään aivokapasiteettiä olisi varaa olla käyttämättä. Onko se reilua? Ei, mutta inhimillistä.
Olen itsekin aika dramaattinen. Tätäkin ominaisuutta koetan hallita. On erittäin hyödyllistä nähdä toinen, vieläkin ylitsepursuavan dramaattinen ja ymmärtää, että miltä on itse pahimmillaan/parhaimmillaan ehkä vaikuttanut ihmisten mielissä.
Onko sitten oikein, että olen oppinut kontrolloimaan itseäni? Varmasti jonkun mielestä se on väärin ja koskaan ei pitäisi. Ja ettei persoonassa ole koskaan mitään huonoja ja sinä riität sellaisena kuin olet.
Ehkäpä tässäkin, kuten monessa muussakin, on harmaata aluetta. Ei varmaankaan ole hyvä, että lannistaa vaikkapa työelämän paineiden takia persoonansa kokonaan, mutta kaipa sitä tosiaan voi vähän joustava olla?