Me kaikki katoamme johonkin

Olen koettanut tässä säätää tapaamista parin mieskaverin kanssa. On vaikeaa. Toinen ei vastannut mihinkään viestiin yli kahteen viikkoon. Aloin jo huolestumaan. No, viimein asiaan palattiin. Niinpä niin, olikin unohtanut, että herra on tätä ihmistyyppiä, joka katoaa mustaan aukkoon nimeltä parisuhde.

Ihmisten erilaisuus näissä ihmissuhdeasioissa jaksaa mietityttää. Olen kertonut tästä kaverista aikaisemminkin. Siitä, miten hänelle ei tunnu olevan vaikeaa ihastua ja unohtaa ja taas ihastua. Hänelle käy myös niin, että jos ihastuksesta tuleekin jotain kestävämpää, hän katoaa suhteeseen aivan täysin. Tiedän tämän siitäkin, että hän on kerran seurustellut kaverini kanssa. Kaverini asuin silloin aivan muualla Suomessa ja mies muutti tyynesti sinne ja teki duunia etänä. Kunnes siitä alettiin huomauttelemaan silleen ikäänkuin vakavasti.

Vaikea sanoa, miten itselle kävisi. Ja toki tällä meikäläisen tuurilla tuskin asiaa pääsee käytännössä koskaan kokeilemaankaan, mutta jotenkin mulla on sellainen tunne, että en katoaisi siihen mustaan aukkoon. Toisaalta, katosin varmaan monen kaverin mielestä mustaan aukkoon nimeltä Hevonen. Mutta se on tietysti AIVAN eri asia :).

No, anyways, minun helmasyntini on tunteeseen katoaminen. Kun rakastun niin rakastun enkä siitä yli pääse. Suren ja haaveilen sellaista mikä ei tule tapahtumaan. Ja aika kuluu. Tik tak tik tak!

Mutta minkäs sille mahtaa. Parin vuoden päästä on jo paremmin.