Kaverimiehellä on nainen. Perkele. Olin laskenut sen varaan, että häneltä olisi hätätapauksessa irronnut ja hätätapaushan on ollut käsillä jo pitkään. Mutta ”en mä halua sun kanssa seurustella, se pilais meidän ystävyyssuhteen”.

What?

Hermostuin moisesta. Äksyilin Whatsappissa. Ja sitten puhelimessa. 

Kaverimies huokaili, että kaipa me miehet ollaan vaan kusipäitä. Helvetti mitä uhriutumista. Sanoin, että ette suinkaan, vaan olette muutosvastarintoja.

Tajusin meinaan erittäin crystal clear, että niitähän miehet ovat.

Että ei haluta pilata ystävyyssuhdetta seurustelemalla. Voi pyhät pyssyt. Muutos = paha. Entäs jo muutos = hyvä. Ei näköjään.

Puuskahdin sitten kaverimiehelle, että te miehet huomaatte kyllä, että kengät puristaa ja näette jopa sen uuden kenkäparin ja se on täysin teidän ulottuvillanne, mutta sitten iskee pelko. Muutoksen pelko. Entäs jos uudetkin kengät alkavat puristaa jossain vaiheessa. Entäs jos? Entäs jos? Eli parempi pitää vaan niitä vanhoja. Niistä ainakin tietää mistä ne puristaa. Tietenkään ei voi miettiä sitä vaihtoehtoa, etteivät uudet kengät koskaan puristaisi.

Olin reilu viikko sitten tavannut taas J:tä. 

Kysyin suoraan, että miksi ja mitä hän kaipaa meidän yhdessäolosta. No, kuulema minun kanssani on helppo puhua. Ja muutenkin minun kanssani on helppo olla. Ja seksi. Kuulema on tyytyväinen mitä saa, mutta ei kuulema voi verrata siihen mitä se oli minun kanssani.

Kuulosti tutulta. Samoja asioita Mieskin minulle on sanonut.

Mitäpä tässä sitten muuta kuin todeta kuin Suomen euroviisuedustaja, että kaikkeni yritin. Ei vaan riittänyt voittoon. En oikein keksi, että mitähän muuta ne miehet nyt oikein sitten tarvitsisi. Voimaton olo.

Voisko seuraava tyyppi kierroksessa luottaa siihen, että muutos olisikin hyvä? Voisko? Vittu!

ps. Jos en saa kohta seksiä ja kosketusta, flippaan. 

Toivo siitä, että on elämää Miehen jälkeen, sujahti sydämeeni ja teki sinne pienen pienen pesän. Ei suurta, tuskin pysyvää, mutta kuitenkin. Mut silti.

Toivo henkilöityy ruotsalaiseen mieheen, joka on paitsi varsin pätevä töissään, niin myös, OMG, mallitoimiston listoilla. Ja varmasti parisuhteessa ja jostain lauseesta käsitin, että lapsiakin on. Oikeasti meidän välillämme ei ole mitään eikä varmasti myöskään tule.

Mut silti. Tuntui kivalta tajuta, että osaan vielä kiinnostua jostain muustakin miehestä kuin Miehestä.

Pohdin sitten, että miksi kiinnostuin. En siksi, että hän on mallitoimiston listoilla, vaan että hän on erittäin miellyttävä ja ennen kaikkea huomioonottavainen. Sain siitä osani, kun olimme viime viikolla samassa workshopissa, missä minulla oli pitkähkö esitys. Hän toi minulle vettä. Ja ihan useaan otteeseen. Olin aivan otettu. 

Aika pienestä se on näiden miesten kanssa kiinni.

Luin noin vuosi sitten Emilia Vuorisalmen kirjan Sekaisin Lovesta. Kirjasta jäi erityisesti mieleen se, että siinä missä miehille kolmiulotteisuuden ja suuntien hahmottaminen on helppoa, niin naiset puolestaan muistavat yksityiskohtia. Tämä konkretisoitui Miehen kanssa samaan aikaan kun luin kirjaa.  Miehelle minun totaalinen suuntavaistottomuus oli jatkuva pienen kiusoittelun aihe (oi, miten kaipaankaan sitä miten hän kiusoitteli mua). Eräänä aamuna istuimme aamupalalla ja Mies meni hakemaan lisää kahvia, joten pyysin, että tuotko mullekin. Hän toi. Mustaa kahvia. Join silloin kahvini maidolla.

Kysyin, että miten on mahdollista, ettet tiedä miten juon kahvini. Olimme kuitenkin siinä vaiheessa istuneet varmaan ainakin sen 10 lentoa vierekkäin juomassa aamukahvia. Plus aamukahvit loungessa. Plus hotellin aamupalat, joita oli takana siinä vaiheessa sitten se 3 x 10. Mies oli ihan et ööh, ei hän vaan ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Ja siinä vaiheessa hän oli kuitenkin minuun jos nyt ei rakastunut, niin ainakin ihan älyttömän ihastunut. Itsehän olin kiinnittänyt from day one huomiota siihen, että hän juo kahvinsa mustana, mikä oli minusta jotenkin ihanan seksikästä. Miksi? Ei hajuakaan.

Vaikka olen monesti pohtinut sitä, että minusta olisi varmaan pitänyt tulla mies, sen verran epänaisellinen olen, niin tässä asiassa olen kyllä niin nainen kuin vaan voi olla.

Kiinnitän yksityiskohtiin huomiota. Ja erityisesti, arvostan, kun mies tekee samaa. Ja huomioi. Ja huomioiminen yleensä vaatii noiden pikkujuttujen tajuamista ja juuri niiden pohjalta toimimista. Ja tämä puolestaan ei sitten ole miehille luontevaa? 

Siksikö huomioiminen sitten tekee niin ison vaikutuksen? Posliinikauppaan tuleekin vierailulle kömpelön norsun sijasta sulavaliikkeinen kissa?

Oli miten oli, ensi viikon työreissua odotan joka tapauksessa ihan erilaisella mielelle. Hyvä niin.