Koska olen saanut luterilaisen kasvatuksen, ymmärrän nöyränä, ettei kaikkea voi saada (ihan perseestä koko asenne ja olenkin eronnut kirkosta ajat sitten, koska minuä ärsyttää luterilainen menttaliteetti. You know, kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat ja mitä näitä nyt on). 

Anyways, niin syvällä se peruspessimistinen luterilainen minussa on dna:ssa, että olen kehittänyt teorian elämän kosteasta pahvilaatikosta.

Pahvilaatikossa on neljä kulmaa. Miettikääpä sellainen vähän kostea, ei vettynyt, niin pessimisti en ole, laatikko, johon sitten kaikenlaista tavaraa laittaa. No, jostain kulmastahan se pettää.

Minun pahvilaatikkoni neljä kulmaa ovat: työ ja raha, hevonen, terveys ja miehet.

Työ ja raha: hyvin menee.

Hevonen: viimeksi eilen mietin, että miten voi olla ihmisellä sellainen tuuri, että näin kivan hevosen itelleen löytää. Se on NIIN kiva tyyppi ja mun käyttöön just sopiva. FB-kaveri avautui taannoin seinällään Suomen hevospiireistä, miten ihmiset ovat kateellisia toisten kapasiteetikkaista hevosista. En ymmärrä. En ole kateellinen kenenkään hevosesta. Sen sijaan pidän sitä ihmeenä, kun koko maailman hevostädit eivät ole kateellisia minulle minun hevosestani. Ja hei, kop kop kop, hevoseni on myös ollut todella terve. Onhan sitä nyt lajinsa klinikalla käytetty, mutta ei sitä ole joutunut saikulle pistämään kuin kerran.

Terveys: olen terve, en juurikaan sairasta edes nuhaa, olen urheilullinen ja energinen. Ulkonäköä voitanee käsitellä tässä samassa kulmassa. Välillä ärtyvää herkkää ihoa lukuunottamatta olen ihan tyytyväinen siihenkin. Ihan = joo, voisin laihtua muutaman kilon ja joo, ois kiva olla yleisesti ottaen pienempi, paitsi tisseistä.

Miehet: Olen ehkä vähän alistunut kohtalooni, ettei ihmiselle voi olla ihanaa kaviomiestä ja aviomiestä (tai edes poikaystävää) samaan aikaan.

Jotenkin tälleen selitettelen tätä huonoa mieslykkyä. Että ei voi olla kaikki hyvin. Että jostain kulmasta se elämän kostea pahvilaatikko murtuu, vaikka kuinka tasapainoilee. Monella laatikko murtuu useasta kulmasta ja onhan se mahdollista, että on ihmisiä, joille on annettu pahvilaatikko, joka on kuiva ja kestää. Good for them.

Aina kaikilla on kuitenkin jotain. Itse olen välillä äärettömän kateellinen yhdelle ystävälleni, jolla on päällisin puolin kaikkea. Kaunis kuin mikä, ruskettuu kuin ruotsalaiset, miehiä on aina jonoksi asti, töitäkin tuntuu olevan. Kun sitten taas pitkästä aikaa treffattiin, ymmärsin, että kovin onneton hänkin on. Arvioin, että vaikka kaikki Miehen aiheuttamat surut lasketaan yhteen, olen luultavasti silti onnellisempi kuin hän. Eli, aina kaikilla on jotain. Turha sitä on kadehtia tai itteensä muihin verrata.

Ja jos teoriani elämän kosteasta pahvilaatikosta pitää paikkansa, niin minkä noista kulmista olisin Miehen takia valmis uhraamaan? No, en mitään. Näin.