Kissat.

Raukkaparat. Ne varmaan toivois, jos osaisivat, että löytäisin miehen tai toivottavasti ne kans toivoisivat, että Mies muuttais mielensä (hahaha). Nimittäin ne saavat nyt osakseen sen kaiken rakkauden mitä mulla vaan on annettavana. Ja sitä on paljon. Jos mua panettaa paljon, niin kyllä mulla on oikeasti sisälläni aivan helvetistä myös rakkautta.

Kissoja sitten paijaan. Painan ne rintaani vasten ja lässytän. Usein ne kehrää. Yhtä usein rimpuilevat tympääntyneen näköisenä. On ne ihania. Hevostakin halin ja pussailen. Sekin on välillä silleen, et riittää jo. Hevonenkin on ihana. Eläimet on.

Oon miettinyt, että olisinko rakastanut Miehen palasiksi, jos meistä ois tullu pari? Varmaan. Oiskohan se jaksanut mun tarvetta olla lähellä. Se oli jotenkin niin hassua, kun silloin kerran aloin häntä hiplaamaan. Selästä ja käsivarsista. After glow -meiningeissä. Sitten kysyin, että tykkäätkö tästä edes. Mies meni jotenkin vaikeaksi ja ensin oli, että no ei oikein ja jotain mutta sitten kuitenkin myönsi, että kyllähän se kivalta tuntuu. Se oli jotenkin niin sööttiä. Mulla on jotenkin sellainen tunne, ettei heidän kahden suhde ole silleen kovin läheinen. Tai siis varmasti on, henkisesti, ovathan olleet pitkään yhdessä. Ja epäilemättä seksiä on, koska ”menee hyvin”. Mutta, että onko paijaamista ja toisen koskettelua? Toisaalta, voi olla niinkin, ettei häneltä kauheasti olla kyselty mieltymyksistä. Menihän hän tosi vaikeaksi silloinkin kun kysyin saamani suuseksin (AAAAAAH) jälkeen, että mitä hän haluaisi, että tekisin hänelle.

Sitä olen miettinyt, että olenkohan hänen toinen ever seksikumppani. En ihmettelis sitä lainkaan.