Valaisin valmiiksi

Maaliskuun haasteena on saada keskeneräisiä projekteja valmiiksi. Minä onnistuin vetkuttelemaan yhden lampun maalaamista yli puoli vuotta, joten haaste tuli tarpeeseen.

Ostin viime kesänä K-Raudan alennusmyynnistä kivan metallilampun makuuhuoneeseen. Valaisimia oli vain ruskeana, mutta ajattelin että pikku homma spraymaalata se mustaksi. Mutta sitten alkoi tuulla. Ja sataa. Ja joskus kun sää olisi ollut suotuisa pihalla maalaamiselle, oli spraymaali loppu. Joten lopulta varjostin kökötti ompeluhuoneen nurkassa, paketti avattuna kuukausitolkulla. 

Joten haasteen tiimoilta otin varjostimen, mustan akryylimaalipurkin ja kaksi sivellintä esiin. 

Tämän maalaamisessahan ei ole mitään erikoista, mutta projektista erityisen teki se, että annoin 5-vuotiaan tyttäreni auttaa minua. Askartelemme kyllä jatkuvasti yhdessä, mutta tämän tekeminen yhdessä oli todella opettavaista. Opin nimittäin paljon itsestäni.

”Ei sen äiti tartte olla niin täydellinen. Sehän tulee vaan meille kotiin.” 

”Äiti älä ole niin vaativa!”

Niin. Pitäisikö vähän välillä hellittää. Vaadinko liikaa kaikilta ja kaikesta? Vaadinko liikaa lapseltani? Näitäpä sitten pohdiskelin illan. Ja vaikka päädyinkin lopputulokseen että en ole (kovin paha) tiukkapipo, en vaadi (useimmiten) liikoja muilta kuin itseltäni ja että lapsemme on mahtavan upea, tarkkasilmäinen ja toisten mielialoja hyvin tulkitseva persoona, teki pieni itsetutkiskelu taas hyvää.

Tämän jälkeen annoin lapsen auttaa myös kukkapöydän maalaamisessa. Jäihän sinne valumajälkiä, mutta eihän se haittaa. Yritän olla kiinnittämättä niihin huomiota. Sehän tuli vaan meille kotiin.