Kultamekko

kultamekko01.jpg

Olen siirtynyt kukkamekoista kultamekkoon!

Helin kanssa hurahdimme marraskuussa kimaltaviin kankaisiin Eurokankaan palalaareilla. Lopputuloksena on ollut Helin ihana hopeinen pikkujoulumekko ja minun kimaltavan kultainen paita. Saman ostosreissun kankaita on myös tämä tumma joustava kangas, jossa on aavistus kultaa mukana.

Kaavoihin kangistuneena käytin mekossa pohjana taas samaista Suuri käsityö -lehden (09/2014) luottokaavaa, josta jo neljä mekkoa on syntynyt vaatekaappiani sulostuttamaan aiemmin (kultakukkainen scubamekko, syysmekko, hihaton kukkamekko ja kukkahaasteen mekko).

En saanut mekon yläosasta niin hyvin istuvaa kuin olisin halunnut. Kimaltava kangas on aika armoton, sillä kaikki väärässä paikassa olevat rypyt erottuvat hyvin valon osuessa niihin. No tämäpä onkin juhlamekko ja juhlissa pääsee usein tanssimaan ja tanssilattialla ei muutama ryppy menoa haittaa!

kultamekko02.jpg

 

 

kauneus diy trendit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *