Metallikaappi (eli DIY-projekti helvetistä)
Jos olisin tarpeeksi vahva, olisin heittänyt painavan metallikaapin jo monta kertaa roskiin. Koska en jaksa sitä nostaa, harkitsin murskaamista, polttamista ja eri tuhoamistapoja ydinpommia myöten.
Kaikki alkoi rumasta, sinisestä vanhasta pukukaapista, jonka sain veljeltäni.
Se seisoi talven terassin reunalla odottamassa käyttötarkoitusta. Tuijottelin sitä ruokapöydästä ikkunan läpi koko kesän, ja kun makuuhuoneen kaappitilan puute alkoi ahdistaa liikaa, päätin käydä kaapin kimppuun. Maalaaminen olisi ollut helppo ratkaisu, mutta halusin poistaa siitä maalit kauttaaltaan. Helppo homma sekin. Ei mene kauan.
No ei olisi mennytkään, jos kaappi ei olisi ollut kerännyt pintaansa reilusti ruostetta. Maali ja ruoste muodostaa näköjään sellaisen sidoksen, ettei siihen pysty mikään. Innokkaasti jynssäsin kaappia parina iltana Stripperillä pihalla. Maali irtosi paikotellen helposti, mutta vain paikoitellen. Ja se ruoste. Elokuun kosteat yöt saivat sen räjähtämään maalista putsatuille pinnoille ihan silmissä. Päätin hylätä maalin poistamisen kaapin sisäpinnoilta, ja spraymaalata ne hopeisiksi.
Kunnes alkoi tuulla. Joka ilta tuuli niin kovasti, ettei spraytä voinut käyttää.
Ärsytti. Ihan suunnattomasti. Luovutin. Mutta koska en jaksanut heittää kaappia roskiin, eikä minulla ollut edes kiukuspäissäni voimia sen minkäänlaiseen tuhoamiseen, raahasimme sen mieheni kanssa sisälle.
Pressu alle ja uudet suunnitelmat. Olin sentään saanut poistettua maalin ovista ja kaapin kyljistä. Tausta ja sisäpinnat tarvitsivat uuden käsittelyn. Ja se ruoste. Taas. Jollain sekin piti saada pois. Kokeiltuani kaikenlaisia pesuja ja hiomisia päädyin tilaamaan Reneissancen myrkytöntä ruosteenpoistoainetta ja vahaa.
Siinä se kökötti keskellä olohuonetta useita päiviä odotellessani postipakettia. Kissat sentään tykkäsivät. Olihan niillä uusi väijymispaikka kaapin päällä.
Kiukutti edelleen.
Lopulta pääsin putsaamaan kaapin ruosteesta, ja sen jälkeen projekti alkoikin näyttää taas valoisalta. Kaapin kulahtaneet pinnat, pienet ruoste- ja maaliläiskät näyttivät viehättäviltä. Ihan haavekuviani vastaavilta.
Ruosteenpoiston jälkeen maalasin taustan ja sisäpinnat harmaalla ruosteenestomaalilla ja lopuksi vahasin ovet ja kyljet Reneissance-vahalla.
Makuuhuoneen kalusteita piti hieman pyöritellä uusille paikoille, jotta uusi kaappi mahtui paikalleen. Nurkka kaipasi selvästi uutta pukeutumispeiliä, joten askartelin sellaisen vanerista. Sahasin 140 x 50 cm vaneripalan (tai no mieheni sahasi, hänellä oli suojalasit jo valmiiksi silmillään) ja lasiliikkeestä tilasimme 120 x 30 cm peilin. Hioin vanerin, kiinnitin sen taakse vaneripalan, jonka alareunan sahasin 45 asteen kulmaan, ja vastakappaleeksi seinään ruuvasin kiinni yläreunastaan vastaavassa kulmassa olevan palan. Sillä kiinnityksellä painavakin peili pysyy seinässä. Jos vaan seinä kestää! Peilin kiinnitin vaneriin asennusliimalla. Ihanan millintarkkaa touhua.
Tällaisen parin viikon kiroiluprojektin jälkeen oli äärimmäisen palkitsevaa saada kaappi paikalleen ja käyttöön. Ja se on kaunis! Ehkä makuni on hieman vinksahtanut, myönnän. Mutta minun silmissäni se on todella kaunis. Ja sehän riittää.
Eikä se tietenkään tähän jää. En ole vieläkään oppinut, että jotkut projektit voisi vaan jättää toteuttamatta. Autotallissamme odottaa toinen samanlainen, kuuden kaapin kokonaisuus! Se tulee makuuhuoneen toiselle seinustalle korvaamaan tylsän valkoisen vaatekaapin. Onneksi pääsen sen kimppuun vasta myöhemmin syksyllä, kun saan autotallista siellä säilössä olevat tavarat takaisin oikealle omistajalleen. Nyt kaappi on niin visusti jemmassa takimmaisessa nurkassa, että saan aikaa kerätä hieman voimia ja unohtaa kaikki ne harmaat hiukset, jotka tämä projekti minulle aiheutti,
Ja arvatkaa mikä on täydellinen loppu helvetilliselle projektille?
Olen hukannut kaapin avaimet!