Apron wrap dress

Minä ja mieheni olemme perinteisesti lomailleet maaliskuussa, ja ainakin nyt lasten ollessa alle kouluikäisiä perinne on saanut jatkua myös perheen perustamisen jälkeen. Tällä kertaa suunnistimme haalariralliin leipiintyneinä takuulämpimään Thaimaahan. Minulla oli suuret suunnitelmat itse ommellusta lomapuvustosta, mutta ajanpuutteen vuoksi käytännön toteutus typistyi kahteen mekkoon, joista toinen ei edes ehtinyt valmistua (mikä on ironista, koska maaliskuun haastetehtävä Get shit done kannusti juuri näiden puolivalmiiden tai suunnitteluasteelle jääneiden töiden tekoon).

Kenties se toinenkin mekko näkee vielä joskus päivänvalon helmakäänteen ja pääntien huolittelun kanssa. Tässä kuitenkin se ainokainen valmiiksi saatu mekkonen. Kaava on ompelubloginsa jo lopettaneen Piia Horkon käsialaa. Onneksi piirsin kaavan talteen aikoinaan! Ja löytyyhän se näköjään edelleen myös Pinterestistä.

apronwrapdress1.jpg

Ainoa muutos alkuperäiseen kaavaan on takakappaleen syvään uurrettu pääntie. Sen idean sain eräästä vanhasta ostomekostani, joka on ajan mittaan päätynyt yöpaidaksi ja jota olen alkanut käyttää väärinpäin pääntien venymisen takia (kiitos yöimetysten). Uurtamisessa olisi voinut olla hiukan varovaisempikin, mutta kyllä se juuri ja juuri toimii.

apronwrapdress2.jpg

 

Kangas on ostettu Eurokankaasta pari vuotta sitten, se on tähän mekkomalliin juuri sopivaa vähän ”plöröä” hyvin laskeutuvaa ja ohutta trikoota. Sitä oli melko naftisti, helma olisi voinut olla pikkuisen pidempi. Nauhat ja kylkien levennykset voi solmia joko eteen tai taakse, jolloin mekon ilme muuttuu hieman.

Muoti DIY Päivän tyyli Trendit

Pinkit pöksyt

20170430_101000_resized.jpg

Pinkit pikkarit. Siinäpä minun huhtikuun pinkki haastetyöni.

Tytön pikkuhousuihin on hyvä kuluttaa kaappiin kertyneitä jämäkankaita. Kaavat piirrän sopivista kaupan pikkareista, ja ainakin toistaiseksi äidin tekemät pöksyt ovat tytölle vielä kelvanneet hyvin. 

Olisin sarjaommellut näitä isomman pinon kerralla, jos koristekuminauha ei olisi loppunut kesken. Pitänee siis keskittyä simaan ja munkkeihin ompelemisen sijaan.

Hauskaa vappua!

Kauneus DIY Lasten tyyli