Tuiki tuiki tölkkinen

tuikkutolkit4.jpg

Olipa kerran elokuun haaste, muutama tyhjä tomaattimurskapurkki ja kierrätyshenkinen askartelija.

tuikkutolkit1.jpg

tuikkutolkit2.jpg

Jäädytin tölkit täyteen vettä, se estää niitä painumasta kasaan vasaroidessa. Jos haluaa säntillisen kuvioinnin, se kannattaa piirtää tussilla ennen jäädytystä. Itse päätin edetä villisti ja vapaasti ilman kaavoja. Tosin parissa tölkissä käytin apuna tölkin uurteita. Reiät paukuttelin ruuvin kärjellä. Lopuksi suihkin tölkit vielä kuparin värisellä spray-maalilla.

tuikkutolkit3.jpg

tuikkutolkit5.jpg

tuikkutolkit6.jpg

Koti Sisustus DIY

Lokakuun haaste: Loista pimeässä

liikenneturvahei1.jpg

Eletään vuoden pimeintä aikaa, kun kaamos koputtelee nurkkia mutta minkäänlaista lumipeitettä ei vielä ole sähkövaloa avittamassa. Täällä eteläpäädyssä tämä säkkipimeä aika voi kestää kolmekin kuukautta.

Heijastimen puuttumisen huomaa oikeastaan parhaiten silloin, kun on itse auton ratissa. Usein hiukan hätkähtää kun ”pimeän” jalankulkijan huomaa vasta aivan lähellä. Viimeistään silloin muistaa itsekin tarkistaa omien syystakkiensa varustelun.

Ihan kivoja kiiluttimia saa kaupoista, mutta niin saa nykyään myös heijastinkankaita, -tarroja, -lankoja ja -nauhojakin. Askarrelkaamme siis lokakuun kunniaksi halpoja henkivakuutuksia!

liikenneturvahei2.jpg

liikenneturvahei3.jpg

Kuvat: Liikenneturva

Kauneus DIY