Sininen hame

Operaatio kangasvaraston tuhoaminen on käynnissä! Sain sunnuntain aikana valmiiksi itse asiassa poikkeukselliset neljä vaatetta, ja tässä niistä ensimmäinen:

sininenhame.jpg

Kangaspinosta löytyi sininen neulos, jonka ostin hamekankaaksi ajat sitten. Jostain syystä se jäi aikanaan toteuttamatta, mutta nyt sain itseäni niskasta kiinni, ja kokeilin kankaalla Burdan 2/2017 kaavaa Mini skirt koossa 34. Taskuläppiä paksuhkosta neuloksesta ei viitsinyt tehdä, mutta yllättäen noilla vinoilla leikkauksilla sai hyvin istuvan hameen. Takana on toki muotolaskokset.

Olihan tässä hieman haastettakin. Hameen leikattuani innostuin saksimaan loppukankaasta myös tytölle uuden hameen, ja vasta sen ommeltuani tajusin etten ollut leikannut omaan hameeseeni vyötärökaitaletta. Kankaasta oli enää silppua jäljellä. Kävin siis kaupasta joustavaa keinonahkaa. Ihan kiva materiaali, mutta painajainen ilman teflonjalkaa. Eikä minulla tietenkään sellaista ole. Sinne meni tikkaushaaveet! 

Kaksi hajonnutta silmäneulaa ja yhden haljenneen peukalonkynnen se vaati  – mutta hyvä siitä tuli käsin ommellenkin. Käänsin myös helman käsin piilopistoilla, sillä ommel helmassa olisi tikkikuvioidussa kankaassa näyttänyt hassulta. 

sininenhame3.jpg

Eihän tällainen kangaspala paljoa epämääräisiä kangaspinojani vähentänyt, mutta on se ainakin alku! Totta puhuen ompeluhuoneessa odottaa jo iso kassi sekalaisia kankaanjämiä vailla loppusijoituspaikkaa. Nyt pitäisi enää selvittää mihin ne voi kiikuttaa. Sekajäteastian kautta jätteenpolttoon vai johonkin kierrätykseenkö? Mihin ne vaatekauppojen tekstiilijätteet päätyvät?

Iltagooglausta tiedossa.

Muoti DIY Trendit

Syyskuun haaste: Karsi varastoasi

meemi1.png

Hups, syyskuu on melkein puolivälissä ja haaste on vielä heittämättä. Sori, leidit!

meemi2.jpg

meemi3.jpg

Syyskuu on luopumisen kuukausi. Tänä vuonna moni on esimerkiksi joutunut elokuun loputtua luopumaan kesän alkamisen odotuksesta. Loppukuun teemme surutyötä myös kangasvarastojemme äärellä.

Itse olen viimeisen parin viikon aikana ommellut lapsille uusia päiväkotivaatteita ja samalla havainnut, että pari vuotta sitten esikoisen paitoja varten tilatut kankaat ovat menneet hänelle pieneksi! Onneksi on pikkuveli jolle etu- ja takakappaleita ei tarvitse jatkaa erillisillä kangaskaitaleilla. Mutta eivät kaikki kuositkaan ole kestäneet aikaa aivan täysin. Puhumattakaan niistä itselle vuosia ja vuosia sitten hamstratuista kangaspaloista, jotka syystä tai toisesta jäivät käyttämättä. On aika luopua. Ompele, kierrätä tai polta, päätös on sinun. Kunhan teet tilaa seuraavalle kangaskauppareissulle!

meemi4.jpg

 

Kauneus Sisustus DIY