Ihmisten suhteet
Sitä tässä vaan, että:
- vapaaehtoisesti lapsettomia on nykyään paljon
- tahattomasti lapsettomia on nykyään paljon
eli lapsia syntyy nykyään aika vähän. Kai. En tiedä, paljonko massamaahanmuutto tilannetta muuttaa. Yleensä kai ääripäät tuppaavat tasoittumaan jollain aikavälillä, mutta oletan, että usein on niin, että turvattomissa oloissa ei tee mieli lisääntyä.
No niin. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat kai karkeasti kahdesta syystä vapaaehtoisesti lapsettomia: halutaan olla vastuusta vapaita yksilötasolla tai sitten halutaan kantaa vastuuta globaalilla tasolla. Yksilötasolla vastuusta vapautta haluavat ovat sitä tietoisesti tai sen kummemmin pohtimatta.
Tahattomasti lapsettomat ovat kai yhtä karkeasti kahdesta syystä tahattomasti lapsettomia: biologisista tai sosiaalisista syistä. Sosiaaliset syyt voivat olla kahtalaisia: joko yhteisö on vääränlainen, eikä sopivaa perhetilannetta pääse syntymään, tai sitten omat ominaisuudet eli sosiaaliset taidot vaikeuttavat sopivan perhetilanteen syntymistä.
Kuten olen ennenkin eri keskusteluissa todennut, nyt eletään historiallista aikaa, koska ikinä ennen naiset eivät ole voineet yhtä vaivattomasti päättää olla vapaaehtoisesti lapsettomia. Toisaalta aika on historiallinen myös siksi, että ikinä ennen ei ole ollut mahdollista olla välittömässä sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa olematta heidän kanssaan samassa tilassa. Ihminen ei välttämättä koskaan tunne oloaan yksinäiseksi, vaikkei fyysisesti tapaisi ketään pitkään aikaan. Satunnaiset kontaktit kadulla tai kaupassa menettävät merkityksensä, koska sosiaalinen elämä onkin netissä. Tuntemattomista ihmisistä tulee helposti ilmaa tai jotain esineen kaltaista, kun ei ole tarvetta ottaa kontaktia johonkin. Flirttikulttuuri ei ole Suomessa muutenkaan kovin vahva (esimerkiksi Portugalissa on toisin), mutta ei tämä sometusmeininki sitä kyllä entisestään paranna. Laitteiden välillä ollaan kovinkin ihania ja nokkelia, mutta livenä kohtaaminen on vaikeaa, ja jos vaikeista tilanteista on oppinut selviämään liukenemalla, livekohtaamisia on helppo vältellä. Mielikuvitus täydentää sitten ne snäpit tai mitkä vaan. Tämä on kuulkaa matrix.
Tiedän, että elän lottovoittoelämää. Moni sanoo, ettei kaipaa sitovaa perhe-elämää kiukuttelevine lapsineen, ja jotkut ovat hurjasti sitäkin mieltä, että tämmöinen miehen ja naisen välinen parisuhde on ulkoa päin pakotettu normi eikä mikään sellaisenaan haluttava kuvio. Ymmärrän näkökulman varsinkin, jos omalla tai läheisen kohdalla kokemukset parisuhteesta tai perheestä eivät ole olleet ihanteelliset. Minä voin kuitenkin todeta ihan rauhallisesti ja paasaamatta, että itse henkilökohtaisesti olen joka päivä aidosti onnellinen siitä, että vieressäni on juuri tuo ihminen – Mies, koska olen hetero ja tykkään miehistä sillä lailla mutta erityisesti tuosta omastani – jonka tunnen ja jota rakastan ja jonka kanssa luonnollisesti haluan olla loppuelämäni, ja lisäksi on vielä noita lapsia, jotka raivostuttavuudessaankin ovat ihania ja sitovat minut tähän maailmaan ja elämään ihan eri tavalla kuin mikään muu voisi koskaan. Minusta tämä on ihan toivottava asiain tila. Kysyttäessä suosittelen vilpittömästi pariutumista ja perheellistymistä, siitä tulee oikein hyvä mieli.
Mutta tämä kaikki vaatii niitä sosiaalisia ihmissuhdetaitoja. Ei voi olla itsekäs. Ei voi olla ehdottomasti aina oikeassa. Ei voi myöskään olla aina väärässä tai tosi huono. Täytyy voida asettua toisen ihmisen asemaan ja osata edes esittää kohteliasta. Mitä vähemmän ihmiset ovat fyysisesti ja kulttuurisesti ja sosiaalisesti samassa tilassa, sitä vaikeammaksi näiden taitojen oppiminen käy.
Jakautuuko Suomi sittenkin kahtia, ei varallisuuden, vaan sosiaalisten taitojen perusteella? Löytävätkö toisensa perinteisesti enää ne onnekkaat, jotka ovat tottuneet hengailemaan livenä hyvien tyyppien kanssa, ja toisaalta ne, jotka eivät jaksa keskittyä laitteisiin? Käykö niin, että ihmissuhdetaitoisesti keskiluokkainen jengi kuolee sukupuuttoon?
