Vanhemmat kertovat lapsistaan

peikko.jpg

Nyt on jännät keskustelut käynnissä aikuisten oikeudesta kertoa lapsistaan (somessa). En ole lukenut Hesaria, mutta Minnan ja mirvaannamarian ajatuksia kyllä. Muilla on varmasti ollut myös oikein timanttisia näkemyksiä, ja hiukan olen aistivinani syylliset vanhemmat vs. syyttömät vanhemmat vs. syyttävät lapsettomat vs. syyttämättömät lapsettomat -asetelmaa tässä…

Asioita, joita mietin:

1) Vanhemmat puhuvat yleensä aina lapsistaan, koska ne ovat niille tärkeitä ja todellakin täyttävät niiden maailman. Osa vanhemmista ei ymmärrä, ettei kaikkia muita kiinnosta. Jossain vaiheessa alkaa monelle tulla muutakin ajateltavaa, muttei kaikille. Ne vanhemmat jankkaavat lapsistaan muille ihmisille sitten iät kaiket, kiinnostaa muita tai ei.

2) Kuten viime talvena muissa mielipideasioissa todettiin, some on siitä ärsyttävä juttu, että se mahdollistaa sen, että vähän vahingossakin kaikkien viisaat mutta myös hölmöt puheet voivat eksyä kenen tahansa korviin. Se on hyvä, jos kaipaa tukea itselleen tai mielipiteilleen, mutta huono, jos joutuu tahtomattaan kansankiihotuksen tai junttiuden kohteeksi.

3) Eräs nimeltämainitsematon lähisukulaiseni, jonka minut live-elämässäkin tuntevat ihmiset tietävät, oli töissä siinä koulussa, josta tuli minun yläasteeni. Kun olin vielä ala-asteella, tämä sukulainen kertoi oppilaille minusta kerran tai useammin asian, joka hänestä oli harmiton ja hassu anekdootti. Ei hän tullut ajatelleeksi, että ne samat oppilaat olivat hänen työpaikkansa ulkopuolella minun kavereitani, ja kertoivat minulle hassut anekdootit minusta, mikä oli moninkertaisesti kamalaa, koska lähisukulainen oli muutenkin ymmärtänyt minut väärin ja vain omasta näkökulmastaan ja sitten kertonut jutun eri yhteydessä ja sai sen kuulostamaan ihan toiselta kuin mistä oli alun perin ollut kysymys ja merkityshän on tulkitsijan korvassa eikä todellakaan kunnioittanut minun yksityisyyttäni ja oikeutta päättää omasta kertomuksestani itse (joka varsinkin siinä yläasteelle kohta siirtyessä oli ihan järjettömän vakava paikka). Jäin henkiin, enkä traumautunut, mutta edelleen ihmettelen, että mitä kummaa. Miten ei voinut tulla mieleen?

Sitä tässä nyt lopputulemana alleviivaisin, että lapsen oikeutta omaan tarinaansa on loukattu muissakin piireissä jo ennen digitaalisen sosiaalisen median aikakautta. Se on törkeää, ja kyseenalaisen laatuista vanhemmuutta, mutta sitä on vaikea välttää, koska, ks. kohta 1), lapset ovat vanhemmilleen tärkeä puheenaihe. Jos oikein pitkälle mennään, ja ollaan vaikka kunnioituksesta lapsen identiteettiä kohtaan paljastamatta hänen (voi tätä hienoa suomen kieltä!) sukupuoltaan, se voikin alkaa vaikuttaa oudolta. On myös vanhempia, jotka kunnioituksesta lapsen identiteettiä kohtaan antavat lapsen päättää aivan kaikesta, jottei itsemääräämisoikeutta tulisi loukatuksi ja luonnetta nujerretuksi. (Kärjistän, huomaattehan.) Vanhempi edustaa lastaan monessa yhteydessä, ja vanhemman tehtävä on vetää rajoja lapsen puolesta. Se raja, jota vanhemman on vaikea vetää niin oikeassa kuin digitaalisessa maailmassa, on se, kun pikkuvauvan ja aikuisen symbioosi loppuu. Tämä on myös se asia, jota on vaikea ymmärtää, jos ei itse ole siinä myllerryksessä ollut. Valitettavasti, olen pahoillani jos loukkaan, mutta tämä nyt vaan on niitä asioita, joissa järjen sumenemisen oikeutuksen ymmärtää vain toinen vanhempi.

Kaikkien vanhempien pitäisi ymmärtää, että vanhemman tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. On valmistauduttava päästämään irti ja muistettava, että lapsi on vain lainassa. Ja käyttäydyttävä aina sen mukaisesti. Ja oltava yli-ihminen aina. Paitsi joskus.

Perhe Vanhemmuus

Synttäribilejärjestelyjen pääprinsiipit

Ihan kuin muka ei olisi elokuussa muutenkin aina hässäkkää kouluun-, töihin- ja päiväkotiin paluiden myötä, on kuun lopulla myös aina synttärit, joiden järjestäminen on kuitenkin mukavaa, vaikka päivät tässä kohtaa ovatkin yhtä sirkusta, hehheh.

image.jpeg

Sirkuskin kuuluu silti kiertueajoituksensa vuoksi asiaan, laskettiin, että olisiko nyt ollut viides kerta. Vielä ensi vuonnakin yritetään mennä ilman Kerttua, jolle nyt riitti sirkuskäynniksi lippuluukkupysähdys. Maantieteelliset lähisukulaiset kahvitettiin jo, ja kaukaisemmat tulevat tervehdyskäynnille piakkoin. Ensi viikon kohokohta on kuitenkin kaverisynttärit, jotka pidetään pitkästä aikaa kotona ja ensimmäistä kertaa Uudessa Kodissa!

image.jpeg

Olen jo aiemmin kertonut viime vuonna Luontotalo Arkissa vietetyistä synttäreistä ja kaverisynttäreistä yleensä, mutta kertauksen vuoksi esittelen Pamsun synttäribilejärjestelyjen pääprinsiipit:

  1. ei liikaa vieraita
  2. kotisynttärit on parhaat
  3. ei kannata nähdä liikaa vaivaa.

Periaatteista on joskus tingittävä, kuten kahtena viime vuonna, kun ensin kotona oli pieni vauva ja sitten remontti. Tänä vuonna palaamme ruotuun ja pidämme kaverisynttärit kotona.

Kahdeksanvuotiaat ovat siitä kiitollinen kestityksen kohde, että ne liikkuvat jo hyvin itsenäisesti ja pystyvät siihen myös ryhmässä. Niille ei siis tarvitse keksiä ohjelmaa, koska luultavasti ne ottavat bileet pidennettynä välituntina ja pelaavat kirkkistä ison osan ajasta. Olettaen, että ilma sallii niiden olla ulkona. Takataskussa on kyllä jätesäkkikorttikin, jonka sankari jo taisi hyväksyä: jos sataa, tehdään koko juhlaväelle festarikoltut jätesäkeistä, ja ilonpito pihalla voi jatkua!

Tällä kertaa nimittäin lapsi sai venytettyä ykkösprinsiippiä ja äidin ohjeellista vieras-per-ikävuosi -rajaa aika monella prosentilla, ja – ellen jo ole tullut joskus maininneeksi – neliöitä on nyt vähemmän kuin koskaan. Olisi ihanaa kutsua koko luokka, mutta tila ei anna periksi. Tarpeeksi ison juhlatilan ja cateringin hommaaminen saisi jo rikkomaan loppujakin prinsiippejä, joten valintoja jouduttiin valitettavasti tekemään. Sisaruksiakin kuitenkin löytyy vierasmäärän lisäksi.

Juhlaeläin toivoi kolmea aikuisten avustuksella järjestettävää ohjelmanumeroa, joita en nyt vielä paljasta. Juhlat pidetään arki-iltana ja ne kestävät perinteisen kaksi tuntia, joten sen takuuvarman kirkkistouhun lisäksi ei kyllä luppoaikaa tai kenties kiinnostustakaan tarjoiluihin kauheasti ole. Sen verran varman päälle pelaan, että tilasin vanhasta kunnon Jätskibaari Vohvelista neidin toiveiden mukaisen 24 pallon setin jäätelöä, ja sen lisäksi heitetään pöytään kaikenlaista pientä naposteltavaa. Voi olla, että koristelukin jää melko vähäiseksi (katso prinsiippi 3), koska ensinnäkin ilmapallot ovat mystisesti yksi kerrallaan kadonneet juhlatarvikelaatikosta, ja toisekseen tokaluokkalaiset saavat toisistaan isommat kiksit kuin jostain koristehärpäkkeistä. (Aion myös panostaa siivoamiseen huomattavasti enemmän jälki- kuin etukäteen, jottas tiedätte.)

Tästä tulee kivaa!

Kulttuuri Sisustus Lasten tyyli Suosittelen