Valtavasti ilahduin, kun ystävä kertoi innostuneensa siitä, että leijonat voittivat eilen Kanadan ja pääsivät finaaliin. Kun siis että minäkin innostuin! Vitsi miten kiva, etten ole yksin! Normaalioloissa en ole kiinnostunut jääkiekosta, ehkä jaksan miesten MM-kisoja vähän tavan vuoksi seurata. Mutta nyt, kun täällä Ruotsissa, jossa urheilijoista pyritään puhumaan kiinnittämättä tarpeetonta huomiota sukupuoleen, saatan seurata television toiselta pääkanavalta suorana lähetyksenä naisten jääkiekon MM-kisoja – herregud! Identifioidun suomalaisiin, naisiin, ja erityisesti itsensä likoon pistäviin koheltajiin. On kuin olisin itse kentällä! Minä olen mukana tekemässä maaleja! Minä ja Lunette ja kaikki muut hyvät tyypit tsempataan niitä!

Eli tänä iltana en lähde kikkailemaan kaupungille, vaan seuraan tiiviisti ensin jääkiekkoa ja sitten eduskuntavaaleja, suomalaisena.

En jaksa nyt googlata: onko tämä aika julistettu mm. postnationalistiseksi? Käsite ei tarkoita sitä, että joskus olisi ollut jotain absoluuttista kansallisvaltiota, ja nyt sitä ei olisi. Minä tulkitsen asian niin, että nyt on aika, jolloin voidaan todeta, että erilaisia ajatuksia kansoista ja kansallisuuksista on, mutta että mikään niistä ei voi lähtökohtaisesti olla ainoa oikea.

Puhun tässä nyt Uudellamaalla syntyneenä keski-ikäisenä naisena. Äidinpuoleisen suvun enemmistö on kotoisin Hämeestä, tarkemmin Päijät-Hämeestä, jossa myös isänpuoleisen suvun isälinja on kirjattu ensimmäisen kerran, kunnes ovat työperäisesti muuttaneet Etelä-Savoon ja sitten samoista syistä Helsinkiin. Myös Kymenlaakso on vahvasti edustettuna esivanhemmissa. Henkilökohtaisesti olen rakentanut identiteettiä akselilla Pohjois-Tuusula – Helsinki – Pariisi – Worthing – Tampere, kunnes asetuin Poriin. Nykyään puhun itsestäni porilaisena.

Koska mamuilin aikaisessa aikuisiässä, sisimmässäni on vahva ymmärrys siitä, että kansallisuus ja siihen liittyvät kulttuuriset ilmenemät ovat sosiaalinen konstruktio, ei sisäsyntyistä settiä. Sisäsyntyistä sen sijaan on kuulumisen tarve. Ihminen tarvitsee oman viiteryhmänsä, on se sitten paras ystävä, puoliso, perhe, suku tai kansallisuus. Se viiteryhmä on se porukka, jossa ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi sellaisena kuin on. Se on psykologinen juttu, joka liittyy myös estetiikkaan: jos suomalainen/satakuntalainen luonto ja suomen kieli / porimmurre resonoivat sun sydämessä, koet itsesi suomalaiseksi/satakuntalaiseksi.

Tunnen olevani Tukholmassa aika lailla kotonani. Täällä on tosi samanlaista kuin meren toisella rannalla, mikä on poliittis-historiallisistakin syistä varsin ymmärrettävää. Kustaa III ei ollut ehkä sittenkään yhtä taitava poliitikko kuin esteetikko, minkä vuoksi Venäjä oli kiinnostunut näpäyttämään Ruotsia ja ottamaan haltuunsa ne alueet, joista Juhana III sanoi 200 vuotta aiemmin: “Suomi on paras Ruotsiin kuuluvista ruhtinaskunnista ja Suomi vastaa puolta valtakuntaa”.

Kielitaito on tässä se avain. Kun ymmärrät ja tulet ymmärretyksi, huomaat, että kaikki ympärilläsi ovat sisimmältään ihan samanlaisia kuin itsekin olet, ja kummalliselta tuntuville asioille löytyy selitys, kun osaat kysyä. Se, mikä tuntuu vieraalta, pelottaa, kun tuttuus taas on turvallista. Kun asioista voidaan keskustella yhteisellä kielellä, niitä voidaan tarvittaessa muuttaa, toivottavasti niin, että lopputulos on mahdollisimman hyvä mahdollisimman monelle. Tätä kansalaisia koskevien asioiden hoitamista kutsutaan politiikaksi.

Tänään siis luvassa ensin tutusti itsensä likoon pistäviä, suomeksi huutavia, minun kanssani samanlaisilla sukupuolielimillä varustettuja urheilijoita, ja sitten paljon monenlaista keskustelua näennäisesti samalla kielellä, mutta aivan erilaisilla kokemuksilla elämästä, ihmisistä ja maailmasta.

No nyt on jotenkin eksoottista. Kaikki muut täällä tuntuvat ymmärtävän, että huhtikuussa sää on välttämättä epävakaa ja voi sisältää mitä tahansa helteistä lumisateisiin: aprilväder, ni vet. Itse en ole tiennyt, että se on käsite. Kaikkea sitä oppii, tämmöistäkin. Kun ottaa huomioon, että Tukholman sää on maantieteellisistä syistä hyvin samanlainen kuin suomalaisen länsirannikon, ja sama pätee suuremmassa mittakaavassa näihin naapurimaihin kokonaisuudessaan, on varmaan pakko ottaa tämä aprillisää käyttöön itsekin.

Olin itse hölmöyttäni siinä uskossa, että täällä olisi vähän lämpimämpää. Mukana on niukkalinjainen nahkatakki, sadetakki ja pitkähkö neuletakki. Pitkähkö neuletakki ei toimi niukkalinjaisen nahkatakin alla, vaikka sadetakin alla se olisikin tosi hyvä. Sateeseen kyllä varauduin. On sateenvarjokin mukana. Onneksi löytyy sentään pitkä, tiiviisti kudottu kaulahuivi, josta saa kääräistyä aika mainion lämmikkeen ja tuulensuojan. Jos en olisi isossa kaupungissa, jossa on ihmisiä maailman useimmilta kanteilta, kehtaisin tositarpeessa jopa ehkä kääräistä sen kunnolla pään ympärille, jolloin en varmasti palelisi, mutta täällä en kyllä voi.Valkoiseen valtaväestöön kuuluva henkilö kokee tässä kummallista kulttuurista tunnetta, jota en osaa nimetä.

Olisin myös voinut miettiä tarkemmin jalkineasiaa, mutta voi olla, että loppukuuta kohti paljastuu, että varustauduin juuri oikein. Vanhat kunnon lempi-Gazellet ovat toki mitä parhaimmat kaupunkikengät. Varsinkin metron rappusissa ja käytävissä, joissa liikutaan ripeästi, olen hyvin tyytyväinen lenkkarit jalassa. Otin kuitenkin mukaan myös pikkuballerinat ja yhdet korkkarit, joilla ei toistaiseksi ole mitään käyttöä, koska en halua käyttää niitä, koska en halua enkä voi laittaa niiden sisään paksuja sukkia. – Sen kerran, kun ajattelen, etten pakkaa pelkästään käytännöllisesti!

Muuten on vaateasiat ihan hyvällä mallilla. On siniset ja mustat farkut ja toiset mustat housut ja sitten vielä lökärit kotioloihin. Kesäkelejä varten on mukana myös hame! Ja tunika, jota voi pitää sekä farkkujen että sukkahousujen kanssa. Sitten on lähinnä mustia lyhyt- ja pitkähihaisia yläosia. Ja onneksi yksi neulepaita, joka on pitänyt ihmisen lämpimänä tämän viikon aamu- ja päiväpakkasissa.