Ihan ensimmäinen ostos Ruotsin kamaralla oli Tukholman läänin julkisen liikenteen kuukausikortti eli SL-kortet. Ainakin tällä hetkellä hinta on 890kr/30pv + 20kr (n. 87€) fyysisestä kortista, ja sitä sinertävään ruutuun lääppäisemällä bussissa tai metroaseman spärrellä eli portilla ja varmaan samaan tyyliin raitiovaunussa ja paikallisjunassa osoittaa oikeutensa kulkea hurumykke.

Etukäteen jännäsin, että mistä Arlandalta löydän ostopaikan, mihin sain Mieheltä rauhoittavan toteamuksen, että kyllä siellä joku Pressbyrå on tai jos ei ole, niin kysymällä löytyy. Näinhän se on. Kun ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen seisoin matkatavarahihnan vieressä odottamassa (käsimatkatavaramatkailu on kärsimättömän ihmisen valinta!), olin jo sinkoilemassa ties minkä halpabussiyhtiön automaateille, mutta sain hillittyä itseni. Kun laukku saapui, marssin etsimään sitä kioskia, jota ei ollut, mutta oli jotenkin hämäävän valkoinen infotiski siinä oikealla. Selitin virkailijalle tilanteeni ja hän kertoi minun olevan juuri oikeassa paikassa. SL-tsetin lisäksi tarvitsi maksaa vain 120kr lisämaksu, jotta Uppsalan läänin puolella sijaitsevalta lentokentältä saisi ajaa Tukholmaan. Muuten ei tarvitse koko loppukuun aikana uhrata äyriäkään. Smidigt.

No sitten kun ekana iltana olin saanut asetuttua taloksi ja hakenut välttämättömät ruokatarpeet Icasta – ensi kerralla testaan Willy’sin – ottanut murua rinnan alle ja puhdistautunut matkan pölyistä, kaipasin luettavaa. Tänä digitaalisena aikana olin tietysti pakannut vain sähköisiä vehkeitä, jotka eivät ole omiaan rauhoittamaan villinä laukkaavaa maahanmuuttajamieltä, päin vastoin. Seuraavana päivänä suunnistin Signalfabrikenin kirjastoon. Heippasin virkailijaa ja kyselin, että olisiko ihan höpsöä tai edes mahdollista saada kirjastokorttia, vaikka olenkin täällä ruotsin puhumista opettelemassa vain kuukauden. Virkailija tuumasi vähän, ja selitti sitten, että korostuksesta huomaa minun olevan Suomesta ja että jos haluan, voin toki asioida omalla kielelläni hänen kanssaan. No hö. Eikun ruotsia haluan puhua. Jahas, no sitten. Nimi, syntymäaika, paikallinen osoite ja puhelinnumero riittävät 3kk tilapäisen täkäläisen kirjastokortin saamiseen. Kiitos, monikulttuurinen Sundbyberg!

Lainasin viihdykemielessä Anna Janssonin En otippad kärlekshistorian ja oppimismielessä Jesper Juulin Ditt kompetenta barnin. Aloitin Juulilla. Sanokaapa: olenko missannut tämän siksi, että normaalioloissa en ole kovin kiinnostunut kasvatusoppaista, vai siksi, että tätä ei ole suomennettu? Tykkään tyylistä, joku muukin saattaa tykätä. Hittikamaa.

Mutta nyt spoilaan: kirjan idea näyttää olevan, että lapsi kyllä kasvaa ja oppii kykyjensä ja luontonsa puitteissa ihan itsekin, mutta aikuisella on pienestä aina vastuu. Sen sijaan valta ei kuulu kasvatukseen. Lapsi on oma yksilönsä, ei vanhemman (tarpeiden) jatke. Vanhemman tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. (Oho, olen vasta sivulla 42, en siis tiedä, onko Juul oikeasti täysin samaa mieltä mun kanssani.)

Tukholma, Tukholma… No juu, Tukholman lääniä tämä on, mutta oikeasti asun nyt vallan ihastuttavassa pikkukaupungissa, jonka nimi on Sundbyberg. Cityyn eli Tukholman keskustaan on vajaa kymmenen kilometriä.

Kaupungin sykkeeseen kyllästyneistä ne, joilla oli mahdollisuus, ovat aikoinaan rakennuttaneet tänne huviloitaan. Kun rautatieverkostoa alettiin rakentaa, paikallinen puuhakas omistajamies järjesti junan kulkemaan ja pysähtymään keskelle taajamaa niin, että moderni maailma ja sen mukanaan tuoma teollisuus ja sen mukanaan tuoma varallisuus saatiin kulkeutumaan tänne. Samalla on tullut työntekijöitä eli uusia asukkaita eli uusia veronmaksajia. Sanovat, että jos jotain ei ole valmistettu Sundbybergissä, sitä ei ole olemassa. Tästä ikkunastani kun katson junaradan yli itään päin, näen Marabou-puiston puut – puisto on sen niminen siksi, että se on Maraboun suklaatehtaan pihassa. Nyt siellä ei enää tietenkään Alladineja valmisteta, vaan esitellään taidetta, mutta kuitenkin.

Sundbybergissä on nyt 50 000 asukasta, mutta pinta-alaltaan se on alle 10 neliökilometriä (siis Keravakin on sitä kolme kertaa isompi!). Uhoavat, että muutamassa vuodessa asukasluku nousee 80 000:een. En lainkaan ihmettele. Tämä oma vertaisvuokrausjärjestelmän kautta hankkimani yksiö sijaitsee aikaisen 70-luvun tornitalossa, mutta sama kaupunginosa, Duvbo, on muuten täynnä niitä ihastuttavan söpöjä huvikumpumallisia karkkitaloja, joiden seassa voisi kupsehtia päiväkaupalla! Mene sinne instaan nyt ja laita hästäg duvbo. Oi oi.

No niin. Sitten on tuo varsinainen keskusta – johon siis ei ole tästä kuin jääpallomaalivahdin pallonsinkoama – joka on kaavoitettu vajaa 150 vuotta sitten ruutukaavaan niin, että rautatie ja sen ja Lötsjö- ja Råstasjö- nimisten järvien väliin jäävät kalliot sijoittuvat kauniisti mukaan. Niihin muutamaan kortteliin on rakennettu kivisiä kaupunkitaloja niin, että kivijalkaliiketiloja ja asuntoja on ilmeisesti sopivassa suhteessa tarpeisiin nähden. Nyt kuitenkin mylläävät vanhaa kaapelitehtaan aluetta uuteen uskoon: vanha Signalfabriken sisältää jo kirjaston, kauppoja ja kahviloita, mutta viereen on tulossa niille tuleville asukkaille kaikenlaista uutta palvelua ja hyötyä. Aikovat myös kattaa junaradan.

Kerta kaikkiaan: olen kovin vaikuttunut ja ihastunut tähän kuntaan. Tiiviin kaupunkirakentamisen lisäksi rajojen sisäpuolelle mahtuu myös luonnonsuojelualue, jossa nuo äsken mainitut lammikot sijaitsevat, sekä muuta vehreyttä. Yksi riimukivikin on Riksantikvarieämbetetin mukaan pystyssä (175cm x 150cm x 30 cm), mutta en kyllä löytänyt, kun kävin kävelyllä. Hyvin on piilossa. Helppohan näiden toki on pääkaupungin tuottamaa pöhinää käyttää hyväkseen, mutta ilmeisen onnistuneesti he sen tekevät.

Itse asuntoko? En lähde sen enempää liiketoimintaansa mainostamaan, mutta hinta-laatu -suhde on yhden työssäkäyvän ja yhden aikuisopiskelijan oman asunnon vieressä sijaitsevassa piianhuoneistossa kohdallaan. Neliöitä on lähes 20, on kylpyhuone, mikro, keittolevy, veden- ja kahvinkeittimet, jääkaappi, televisio ja oma uloskäynti. Pinnat on siistit, huonekalut ovat kokoelma eri vuosikymmeniltä, kaikki toimii vaikkei nyt erityisen kaunista olekaan. Vessan pesuallas on vähän pieni, ja ikkuna on itään päin niin, että aamupäivällä on hyvin lämmintä, mutta onneksi ikkunan saa auki. Verrattuna joihinkin muihin tilapäisasuntoihini tämä on kärkipäätä!