Koti (on siellä, missä puhelin yhdistyy langattomaan nettiin automaattisesti)

Saavuin Brysseliin kolme viikkoa sitten. Elämä täällä on ollut hyvää.

Alun perin tarkoitukseni oli tehdä reilun viikon pituinen kierros akselilla Helsinki-Budapest-Bryssel-Tampere, mutta kun eteeni tarjoutui tilaisuus viettää Belgiassa 5 päivän sijaan 26 päivää, tartuin syöttiin. Ensin olin muutaman päivän hukassa Unkarissa, sitten palasin hetkeksi au pairiksi. 

Hostpapani irvisti kuullessaan, että vietän kuukauden mittaisen kesälomani au paireillen. Täytyy olla aika omistautunut, jos todella haluaa viettää kesän ainoat vapaaviikkonsa näissä puuhissa. Irvistin takaisin myhäillen. Myönnettäköön, että jo toisena päivänä mielessäni häivähti katumus siitä, mihin olinkaan lupautunut.

Toisaalta elämä Brysselissä on irrottanut tehokkaasti arjesta Tampereella. Olen tutkinut ympäristöäni samanlaisella innolla kuin tänne pari vuotta sitten saavuttuani. Kaupunki on kerännyt takaisin kaiken uutuudenhohdon, joka sen yllä hehkui, kun ensimmäisen kerran tutustuin siihen. Jopa vohvelit maistuvat paremmalta kuin ennen. 

Nukun samassa sängyssä kuin ennen ja kaadan aamiaispuurooni samanmerkkistä mysliä kuin aiemminkin. Nyanssitasoa lukuunottamatta kaikki on entisellään. Tuttu arki on imaissut mukaansa nopeasti, ja tuntuu siltä, ettei lähdön ja paluun väliin mahtuneita kuukausia olisi koskaan tapahtunutkaan.

Sisälläni läikähti viime viikolla, kun kotikadun varrella putiikkiaan pitävä kampaajarouvakin muisti minut ja kyseli kuulumiseni. Sama rouva raahaa aina hiljaisina hellepäivinä aurinkotuolin kadulle liikkeensä ulkopuolelle ja parkkeeraa itsensä paisteeseen chick lit -opuksen kanssa. 

Olen joutunut väistelemään koulubussipysäkillä ruotsalaismummoa, joka tarttui minuun iloisesti kiinni kuultuaan, että olen pohjoismaista ja osaan ainakin teoriassa puhua hänen kieltään. Toisaalta olen samalla bussipysäkillä luopunut omasta tilastani ja ottanut ilolla vastaan tarjouksen paikasta tuntemattoman äidin sateenvarjon alla. Onnistuin keskustelemaan ranskaksi muustakin kuin säästä (Säästä puhuminen täällä on naurettavan helppoa, kun on vain kaksi vaihtoehtoa. Sanon il pleut, kun sataa, ja il drache, kun sataa kaatamalla).

Paluu ei sujunutkaan niin ruusuisesti kuin olin kuvitellut: ensimmäisen vapaan viikonlopun koittaessa huomasin tuhertavani itkua. Koko kaupunki oli käytettävissäni, mutta minulla ei ollut ketään, kenen kanssa lähteä kokemaan sitä. Minun ihmiseni ovat jo jättäneet Brysselin. Onneksi pian kyyneleiden kuivuttua sain seurakseni vatsataudin, jonka kanssa vietin loppuviikonlopun neljän seinän sisällä.

Myöhempinä viikkoina sain satunnaista seuraa vähän sieltä sun täältä, mutta samalla huomasin jopa kaipaavani yksinoloa. Tunne vain vahvistui vietettyäni erään sunnuntai-iltapäivän paikallisen oppaan seurassa: kotiin päästyäni totesin, että nuokin hetket olisi voinut käyttää paremmin.

Seuraavan viikonlopun vietin täysin omissa oloissani, mikä oli ihan virkistävää. Matkustin Bruggeen ja turisteilin kolmen kamerani kanssa tuntikausia kanaalien varsilla. Etsiydyin Brysselin kauneimpiin puistoihin, joista yhdessä päädyin kuuntelemaan tunisialaismiehen kliseisiä elämänohjeita. Follow your dreams, hihkaisi mies vastaukseksi minun bonne journeéseeni.

Bryssel-aikani toinen aikakausi päättyy muutaman päivän päästä. Tällä hetkellä sekään ei huoleta. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *