Suomi Brysselissä
Viimeisten parin kuukauden aikana olen ollut liian kiireinen kokeakseni kovinkaan paljoa koti-ikävää. Bryssel toimittaa väliaikaiskodin virkaa ihan mainiosti. Itse asiassa olen muutaman kerran yllättänyt itseni pohtimasta sitä, josko sitä tulevaisuudessakin voisi viettää syksyn jos toisenkin muualla kuin Suomessa (äiti, ennen kuin revit pelihoususi, niin tarkoitan nyt tällä nimenomaan ja ainoastaan niitä syksyjä! Suomen syksyssä niitä kivoja, kauniita syyspäiviä kesän ja marraskuun välissä kun sattuu olemaan hyvällä tuurilla 2,5. Muut kolme vuodenaikaa koto-Suomessa ovat ihan siedettäviä).
Koti-ikävättömyys ei johtune ainoastaan kiireestä. Bryssel nyt vaan lienee osapuilleen paras paikka maailmassa ulkosuomalaiselle lievittää koti-ikävää. Syynä tähän ovat Brysselin sadat suomalaiset ja vilkas suomiyhteisö. Missä kaikkialla sitä Suomea sitten Brysselistä löytyy?
Brysselin suomalainen merimieskirkko kokoaa yhteen lähistöllä asuvia suomalaisia järjestämällä niin perhekerhoja, au pair -iltoja kuin poronkäristyslounaitakin. Merimieskirkolla toimii myös kahvila, kirjasto ja kauppa. Seuraavaksi tuloillaan ovat joulumyyjäiset, puurojuhla, kauneimmat joululaulut, kirjamyyjäiset…
Lähialueilla asuu kymmeniä suomalaisia au paireja. Onhan se nyt aika siistiä, että alle parin kilometrin päässä asuu vertaistukea raejuustoikävään, ja iltalenkkiseuraa saa vartin varoitusajalla. (Perheitä etsiessäni olin viittä vaille lähdössä erääseen eteläranskalaiseen perheeseen, joka asusti keskellä ei-mitään, eikä koko kylästä löytynyt muita au paireja. Perhe vaikutti tosi mukavalta, sijainti ei niinkään. Päätin olla lähtemättä, ja mielessä kävi useasti ajatus siitä, että olikohan virhe olla lähtemättä sinne. No, täällä sattuneista vastoinkäymisistä huolimatta voin käsi sydämellä sanoa, että ei ollut. Olisi ollut virhe olla lähtemättä tänne.)
Sen lisäksi, että puhun host-perheessäni pääasiassa suomea, kuulee täällä tätä mystistä kieltä päivittäin myös talon ulkopuolella. Lähes joka kerta metrolla matkustaessani kuulen jonkun meikäläisen puhumassa puhelimeen, lukemassa matkaopasta tutulla kielellä tai vaikkapa puhuvan englantia suomiaksentilla kettureppu selässä. Tänään ohitin EU-kortteleiden läpi talsiessani raksamiehen, joka päästeli ärräpäitä puhelimeensa tutulla kielellä. Ei vaan voi tuntea koti-ikävää, kun kadulla kuulee spontaanisti perkeleitä.
Parin sadan metrin säteellä meistä asuu ainakin kaksi suomalaisperhettä, joiden kanssa järjestetään aktiivisesti playdateja. Suomalaisten vanhempien kanssa on kiva vaihtaa kuulumisia koulubussipysäkillä tai muuten vaan kadulla törmäillessään.
Foret de Soignesin, paikallisen jättimäisen suojellun metsäalueen nettisivuja selatessani törmäsin pikkuiseen infoalasivustoon metsässä säännöllisesti järjestettävistä sauvakävelyistä. Opin paljon uutta sauvakävelyn historiasta – ja hei, Suomi mainittu!
Kaupoissa myydään ruisleipää. Tai no joo, saksalaistahan tuo Pumpernickel taitaa olla, mutta älyttömän hyvältä se maistuu. Host-perheeni osaa myös metsästää lähikaupoista/-leipomoista aika tummaakin leipää. Jos ihan perinteistä ruisleipää kaipaa, niin sitä löytyy joko merimieskirkolta tai Scanshopista, jonne on koottu Pohjoismaisia ruokaerikoisuuksia. Olen myös nakittanut vierailijani pakkaamaan matkalaukkuunsa vähän ruisleipää pahan päivän varalle. Nytkin pakkasesta taitaa löytyä pari pakettia Vaasan ruispaloja.
Mikäpä tässä on ollessa: kotimaista kirjallisuutta nauttiessa, teetä kotimaisesta mukista juodessa, mummon kutomat villasukat jalassa hengaillessa. (Todellisuudessahan kirja on varmaan painettu ties missä, muki valmistettu jossain hyvin kaukana Suomesta, ja villasukkienkin materiaali lienee jotain ulkomaista keinokuitua. Mutta ajatus on tärkein.)