Pas question!

Ensimmäinen ajatukseni Brysselin lentokentältä viime syksynä uuden (ensimmäisen) host-perheeni kotia kohti ajellessani oli se, miten lähellä kaupunkia lentokenttä sijaitseekaan. Tämänhetkisestä sijainnistani sinne on alle kymmenen kilometrin matka. Äkkiseltään pohdittunahan tämä on kätevää – paitsi turistit, myös maasta toiseen jatkuvasti suhaavat eurokraatit pääsevät kentälle ja sieltä pois nopeasti, mikä säästää aikaa, rahaa ja hermoja. 

(Oikeastihan lentokentän sijainti juontaa juurensa ihan muuhun kuin EU:n virkamiesten liikkuvuustarpeisiin. Kentän rakennuttivat toisen maailmansodan aikana saksalaiset, joiden miehittämä koko maa oli siihen aikaan. Tarun mukaan saksalaisjoukot kysyivät neuvoa lentokentän sijaintia varten paikallisilta, jotka ovelina neuvoivat rakentamaan lentokentän Zaventemin alueelle, koska he tiesivät paikan olevan lähes aina sumuinen ja siten erityisen huono paikka lentokentälle. Kierot belgialaiset.)

Ajatus kätevyydestä säilyi mielessäni, kunnes muutin kaupungin eteläpuolelta itäpuolelle, muutaman kilometrin lentokenttää lähemmäs. Ja sattumoisin lentokoneiden vilkkaimpien nousu- sekä laskeutumisreittien alle. 

Ensimmäisinä öinä uudessa host-perheessä heräilin aamuviideltä järjettömään jylinään pääni yläpuolella. Ei, en ollut joutunut keskelle Putinin joukkojen miehittämää Suomea, jonka taivaalla pommikoneet lentelivät ristiin rastiin (tämähän on ensimmäinen looginen ajatus, kun herää sikeästä unesta muutama tuhat kilometriä kotoa). Aamun ensimmäiset lentokoneet vain lähtivät kohti uusia seikkailuja. 

Vähitellen jylinään tottui, ja unimusiikkia pauhaavat kuulokkeet korvilla nukkumisesta tuli arkipäivää. Talouden nelijalkainen karvapallokaan ei enää hauku joka kerta, kun taivaalla jyrisee. 

Kaikki lähialueiden asukkaat eivät kuitenkaan ole sopeutuneet näin helposti, ja meluongelma on täällä verrattain uusi ilmiö.

Zaventemin lentokentältä nousevat ja sinne laskeutuvat lennot reititetään aina uudestaan muutaman vuoden välein. Reitityksestä päättää maan liikenneministeri. Huhujen mukaan kielipolitiikka on vahvasti mukana myös näissä päätöksissä: mikäli ministeriössä on ranskankielisten enemmistö, lentokoneet laitetaan lentelemään flaaminkielisten asuinalueiden yli. Mikäli taas päätöksiä tekevät flaaminkieliset, joutuvat pääasiassa ranskankieliset meluhaittojen uhreiksi. En allekirjoita täysin tätä väitettä, mutta Belgian tuntien tämä voisi olla ihan tottakin.

Viimeisin lentoreitityssuunnitelma, plan Wathelet, astui voimaan helmikuussa 2014. Ennen sitä kaupungin länsiosa oli hiljaista, lähes lentokonevapaata aluetta. Suunnitelmaa vastustamaan syntyi massiivinen ”Pas question!” -kampanja, joka käsitti keltaiset banderollit joka puolella tätä osaa Brysselistä: suuria lakanoita talojen parvekkeilla, pienempiä tarroja ikkunoissa, ovissa ja autoissa. Myös pilakuvataiteilijat ja meemimaakarit heräsivät vastustamaan lentomelua. Ihmiset järjestivät mielenosoituksia ja tarroittivat kiusallaan esimerkiksi vaalimainoksia, joissa epäsuotuisia päätöksiä tehneiden poliitikkojen naamat komeilivat.

Pari viikkoa takaperin täällä vaimeni. Heräsin pohtimaan tätä outoa hiljaisuutta eräänä päivänä, mutta päättelin vain tottuneeni meluun hyvin.

Hiljaisuutta seurasi kuitenkin kirje pormestarilta. Kirjeessä kuvailtiin seikkaperäisesti, miten kuntamme asukkaiden pitkäaikainen, raastava kärsimys on nyt saatettu loppuun: reittisuunnitelma on kumottu, ja lentokoneet on nyt reititetty melusaastuttamaan tasaisesti koko Brysseliä, ei vain yhtä osaa siitä. Loppuosa kirjeestä oli pormestarin omakehua siitä, kuinka tämä riemuvoitto kotikunnallemme on pormestarin ja hänen kabinettinsa pitkäaikaisen työn hedelmä. Omakehu haisi paperinpalasta kilometrien päähän.

Alueen asukkaiden massiivisesta kansanliikkeestä kirjeessä ei mainittu sanaakaan. Kiitti vaan, pormestari. 

Kauaa ei seuraavaa kansannousua tosin tarvinnut odotella: jo viime viikolla metroasemalle talsiessani törmäsin seuraavanlaisiin julisteisiin, joissa halutaan lopettaa yölennot alueen yli kokonaan:

”This is how Belgium works”, totesi hostisä aiheesta keskustellessamme. Niin.

Tai eihän se oikeastaan toimi. Fakta kun on se, että näin lähelle yli miljoonan belgialaisen kotia rakennettu lentokenttä haittaa aina jonkun yö- tai päiväunia. Äänettömän lentokoneen keksimistä odotellessa Bryssel jatkaa reittisuunnitelmien pompottelua alueelta toiselle käsi kädessä ikuisen kielipoliittisen väännön kanssa.