…ettei paluu Belgiaan olisi vituttanut.

Vielä viime maanantaina, lähtöpäivän aamuna, hengitin sisääni kirpeää Tampere-ilmaa ja mietin, mitä ihmettä oikein ajattelinkaan, kun joululoman lentolippuja syksyllä varatessani pohdin tosissani palaavani Brysseliin jo ennen vuodenvaihdetta, kun tuo Suomen kamaran kotiseutu on niin tylsä ja kaikkea. Ehh, kuinka väärässä voikaan ihminen olla. Kyllä Tampereella vain on hyvä ihmisen elää ja olla.

Arki ja velvollisuudet kuitenkin kutsuivat, joten viime hetken tuliaisostokset tehtyäni, eräässä Tampereen suloisimmista kahviloissa kahviteltuani ja Sokoksen ihmeellisen hyvää asiakaspalvelua hämmästeltyäni oli aika palata viimeistelemään laukkujen pakkaaminen (aka kuulla että lähtöön on 15min ja heitellä raivolla laukku täyteen tavaroita, joita voisin ehkämahdollisestitarvita seuraavan puolen vuoden aikana). Lähdin Suomesta laukku lähes 10 kiloa painavampana, kuin mitä se oli Zaventemin lentokentällä Suomeen lähtiessäni. Sain taas heittää romukoppaan new year, new me -lupaukset terveellisemmästä elämästä, sillä täpötäysi matkalaukku ei taatusti olisi vetänyt sisäänsä sellaisia välttämättömyyksiä kuin vaikkapa joogamatto tai vedenkestävät lenkkarit… Nooh, ehkä alan harrastaa jotain löntystelyä taas sitten, kun illat tästä valostuvat eikä lenkkipoluilla tarvitse enää pelätä omituisia hiippareita. Tai oikeastaan mitäpä se pimeys hiippareiden määrään vaikuttaa, kai niitä ihan yhtä lailla kulkee siellä valoisallakin ajalla. Kannattanee siis vain olla liikkumatta.

Paluu arkeen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Uusi perheenjäsen on ihan kiva rapsuteltava, mutta koiraneidin sisäsiisteydessä on vielä parantamisen varaa. Vielä Suomessa intoilin monikulttuurisessa ympäristössä kasvavan koiran oppivan kolmikieliseksi, mutta toistaiseksi pelkän yksinkertaisen, suomenkielisen käskyn ”ei” oppiminen näyttää tuottavan ylitsepääsemättömiä hankaluuksia.

Viikon kolmannet mattopisut

Päälle kaatuvia seiniä tahi koti- ja ihmisikävää on hankala paeta esim. kivoihin kahviloihin, koska täällä ne ovat hyvin piilotettuja. Jos mukavanoloiseen kahvilaan sattuukin eksymään sisälle asti, se on yleensä tupaten täynnä ihmisiä tai hintaluokkaa viisi euroa teekupposesta. Tämä tuntuu olevan vain Belgian ongelma: heti vaikkapa Hollannin tai Ranskan puolella vieraillessa hyviä kahviloita vain tupsahtelee nenän eteen. Täällä kaikki tiet vievät Exkiin…

Suomessa take away -kupitkin ovat visuaalisesti miellyttävämpiä. Ja tee maukkaampaa. No okei, kuvan brändi on ruotsalainen, mutta kuitenkin…

On viikkoon mahtunut hyviäkin hetkiä. Keskiviikkona banaanilättyjä pojille paistellessani sain ison halauksen lisäksi kuulla poikaduon suusta ”kiitos kun oot täällä ja teet meille lättyjä”. Tie vähän nuoremmankin miehen sydämeen käy todellakin vatsan kautta.

Ja toisaalta, luultavasti en enää koskaan tämän vuoden jälkeen tule saamaan palkkaa köllöttelystä. Tai kuolemattomiin, ihmiskuntaa jo vuosisatoja pohdituttaneisiin triviakysymyksiin (”Miksi pissa on keltaista?” ”Olitko jo syntynyt silloin kun Lionel Messi aloitti aktiiviuransa?”) vastaamisesta. Onneksi on Google – nyky- au pairin ei tarvitse olla kemisti saati urheiluhistorioitsija antaakseen itsestään vakuuttavan kuvan.

Terveisiä Suomesta!

Saavuin tänne pari viikkoa sitten hyvin unettoman yön jälkeen. Finnairin tarjoama mustikkamehu ei maistunut kummoiselta, mutta ainakin 2,5-tuntinen matka taittui nopeasti. Pimenevä Helsinki-Vantaakaan ei vakuuttanut synkkyydellään, jota täplittivät siellä täällä lojuneet harmahtavat keot, jotka olivat vain häivähdyksiä maan pintaa pari päivää aikaisemmin peittäneestä lumivaipasta.

Maa kuitenkin peittyi valkoiseen nöyhtään aika nopeasti saapumiseni jälkeen, ja Suomi-lomailu on muutenkin ylittänyt odotukseni. Kovin tuttu, mutta jotenkin kummasti etäiseltä tuntuva kotiympäristö aiheutti aluksi pienehköä kulttuurishokkia. En ollut ennen tajunnutkaan, kuinka siistiä on, että Suomessa

• meidän hanoista/suihkusta tulee lämmintä vettä lähes heti, eikä minuuttien odottelun jälkeen
• hanavesi maistuu oikeasti _makealta_
• hanavesi ei pilaa kalkkisuudellaan vedenkeitintä tai jätä kuivuessaan rumia täplätahroja kaikkialle
• talojen lämmöneristys on mainiota luokkaa. Tuuli ei puhaltele nurkissa, ja sisätiloissa pärjää paukkupakkasista huolimatta topilla ja shortseilla, jos niikseen haluaa.
• karjalanpiirakat eivät maksa kaupoissa maltaita
• on ihan ok olla pyytämättä anteeksi, jos julkisessa liikennevälineessä vahingossa hipaisee toista. Itse asiassa on paljon enemmän ok olla sanomatta mitään, kuin avata suunsa pahoitellakseen. Vähiten ok on sanoa ”pardon”, jos ei halua kerätä kummeksuvia katseita. Itse ilmeisesti halusin.
• sen sijaan, että minua katsottaisiin kuin hullua lenkkeillessäni yksinäni ulkona pimeän tultua, vastaan tuleekin kymmeniä muita ihmisiä samalla asialla
• julkiset vessat ovat lähes aina maksuttomia. Ei madame pipiä Koskikeskuksen/Stockan/Sokoksen vessan ovella keräämässä sitä ärsyttävää kolmeakymmentä senttiä hätää kärsivältä.

Parin viikon jouluvapaani Suomessa alkaa käydä vähiin, ja maanantaina olisi tarkoitus suunnata takaisin Belgiaan. Ajatus paluusta ei saa minua hihkumaan riemusta – tällä hetkellä tuntuu, että talvisen harmaalla Brysselillä ei ole oikein mitään uutta tarjottavaa. Toivottavasti kevät saapuu aikaisin ja tuo mukanaan muuta ajateltavaa ja tavoiteltavaa. Jos vaikka vihdoin oppisin puhumaan sitä ranskaakin…

Tasapuolisuuden nimissä (ja paluuikävyyttä lieventääkseni, yhhhh) keräsin tähän listaa asioista, joita olen parin viikon aikana kaivannut Belgiasta:

• maistuvat hedelmät ja vihannekset. Suomessa kirsikkatomaatit ovat tähän aikaan vuodesta kalliita, mauttomia ja vetisiä.
• halvat ja tiheästi kulkevat julkiset. Brysselissä 1,25 eurolla pääsee suhaamaan metrolla, ratikalla ja bussilla tunnin vaihto-oikeuden turvin niin pitkälle kuin vain pääsee. Täällä maksan 10 euroa edestakaisesta, vajaan 15 kilometrin matkasta Tampereen keskustaan ja takaisin.
• köllöttelyhetket host-lasten kanssa </3
• muutamaa Brysselin suomityttöä ja Exki-reunioneita on tullut vähän kaipailtua myös
• kirmailu pitkin lähipuiston polkuja kauniita maisemia katsellen

Ei ole höyryävän Ratinan satama-altaan voittanutta.