Suomi Brysselissä

Viimeisten parin kuukauden aikana olen ollut liian kiireinen kokeakseni kovinkaan paljoa koti-ikävää. Bryssel toimittaa väliaikaiskodin virkaa ihan mainiosti. Itse asiassa olen muutaman kerran yllättänyt itseni pohtimasta sitä, josko sitä tulevaisuudessakin voisi viettää syksyn jos toisenkin muualla kuin Suomessa (äiti, ennen kuin revit pelihoususi, niin tarkoitan nyt tällä nimenomaan ja ainoastaan niitä syksyjä! Suomen syksyssä niitä kivoja, kauniita syyspäiviä kesän ja marraskuun välissä kun sattuu olemaan hyvällä tuurilla 2,5. Muut kolme vuodenaikaa koto-Suomessa ovat ihan siedettäviä).

Koti-ikävättömyys ei johtune ainoastaan kiireestä. Bryssel nyt vaan lienee osapuilleen paras paikka maailmassa ulkosuomalaiselle lievittää koti-ikävää. Syynä tähän ovat Brysselin sadat suomalaiset ja vilkas suomiyhteisö. Missä kaikkialla sitä Suomea sitten Brysselistä löytyy?

Brysselin suomalainen merimieskirkko kokoaa yhteen lähistöllä asuvia suomalaisia järjestämällä niin perhekerhoja, au pair -iltoja kuin poronkäristyslounaitakin. Merimieskirkolla toimii myös kahvila, kirjasto ja kauppa. Seuraavaksi tuloillaan ovat joulumyyjäiset, puurojuhla, kauneimmat joululaulut, kirjamyyjäiset…

Lähialueilla asuu kymmeniä suomalaisia au paireja. Onhan se nyt aika siistiä, että alle parin kilometrin päässä asuu vertaistukea raejuustoikävään, ja iltalenkkiseuraa saa vartin varoitusajalla. (Perheitä etsiessäni olin viittä vaille lähdössä erääseen eteläranskalaiseen perheeseen, joka asusti keskellä ei-mitään, eikä koko kylästä löytynyt muita au paireja. Perhe vaikutti tosi mukavalta, sijainti ei niinkään. Päätin olla lähtemättä, ja mielessä kävi useasti ajatus siitä, että olikohan virhe olla lähtemättä sinne. No, täällä sattuneista vastoinkäymisistä huolimatta voin käsi sydämellä sanoa, että ei ollut. Olisi ollut virhe olla lähtemättä tänne.)

Sen lisäksi, että puhun host-perheessäni pääasiassa suomea, kuulee täällä tätä mystistä kieltä päivittäin myös talon ulkopuolella. Lähes joka kerta metrolla matkustaessani kuulen jonkun meikäläisen puhumassa puhelimeen, lukemassa matkaopasta tutulla kielellä tai vaikkapa puhuvan englantia suomiaksentilla kettureppu selässä. Tänään ohitin EU-kortteleiden läpi talsiessani raksamiehen, joka päästeli ärräpäitä puhelimeensa tutulla kielellä. Ei vaan voi tuntea koti-ikävää, kun kadulla kuulee spontaanisti perkeleitä.

Parin sadan metrin säteellä meistä asuu ainakin kaksi suomalaisperhettä, joiden kanssa järjestetään aktiivisesti playdateja. Suomalaisten vanhempien kanssa on kiva vaihtaa kuulumisia koulubussipysäkillä tai muuten vaan kadulla törmäillessään.

Foret de Soignesin, paikallisen jättimäisen suojellun metsäalueen nettisivuja selatessani törmäsin pikkuiseen infoalasivustoon metsässä säännöllisesti järjestettävistä sauvakävelyistä. Opin paljon uutta sauvakävelyn historiasta – ja hei, Suomi mainittu!

Kaupoissa myydään ruisleipää. Tai no joo, saksalaistahan tuo Pumpernickel taitaa olla, mutta älyttömän hyvältä se maistuu. Host-perheeni osaa myös metsästää lähikaupoista/-leipomoista aika tummaakin leipää. Jos ihan perinteistä ruisleipää kaipaa, niin sitä löytyy joko merimieskirkolta tai Scanshopista, jonne on koottu Pohjoismaisia ruokaerikoisuuksia. Olen myös nakittanut vierailijani pakkaamaan matkalaukkuunsa vähän ruisleipää pahan päivän varalle. Nytkin pakkasesta taitaa löytyä pari pakettia Vaasan ruispaloja.

 

2014-12-11 12.44.49 1.jpgMikäpä tässä on ollessa: kotimaista kirjallisuutta nauttiessa, teetä kotimaisesta mukista juodessa, mummon kutomat villasukat jalassa hengaillessa. (Todellisuudessahan kirja on varmaan painettu ties missä, muki valmistettu jossain hyvin kaukana Suomesta, ja villasukkienkin materiaali lienee jotain ulkomaista keinokuitua. Mutta ajatus on tärkein.)

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Au pair -arjen kohokohtia

Vaikka on kuinka supercoolia asustella Euroopan epävirallisessa pääkaupungissa, on arki täällä ihan samanlaista perusarkea kuin missä tahansa muuallakin. Tasaisen tylsää elämää viettävä au pair repii siis onnea arkipäiviinsä mitä kummallisimmista asioista. Viime aikoina ovat ilahduttaneet muun muassa:

– Uusi imuri. Voi veljet, miten innoissani olinkaan, kun huomasin tuon uuden, virtaviivaisen masiinan kotiutuneen meille! Hyvästi, vanha rotisko, joka ei varmaan olisi kelvannut edes 14-vuotiaan teinipojan fritsuntekotarpeisiin. Surruuttelin imurin saapumispäivänä menemään tuolla uudella masiinalla ihan innoissani varmaan parin tunnin verran. Ihan vaan imuroinnin ilosta.

– Youtuben viikkausvideot. Huolimatta siitä haluatko taitella sukistasi origameja tai viikkailla puolijoukkuetelttoja, joku on varmasti kuvannut videon juuri tarpeitasi varten. Hostisä tosin lupasi lähettää minut terapiaan seuraavan kerran kun yllättää minut viikkaamasta kuminauhalakanoita Martha Stewartin kanssa. Mutta kun ne klipit vaan ovat niin käteviä ja mahdollistavat vaatteiden järjestämisen kaappiin kivaan sotilaalliseen järjestykseen… Kaiken tämän vastapainoksi tosin säilytän omia vaatteitani parissa jättimäisessä mytyssä huoneeni lattialla.

– Tiskiharja. On käsittämätöntä ajatella, että joissain synkissä Euroopan kolkissa (lue: ilmeisesti lähes kaikkialla muualla kuin Pohjoismaissa) astiat puhdistetaan sienellä hinkaten. Sen jälkeen sieni yleensä jätetään tiskialtaaseen muhimaan. Muutaman kuukauden ja puurokattilan puhdistuksen jälkeen tuntuma sieneen on eksoottisen limainen. Tiskiharjan ilmestyttyä talouteen elämänlaatuni on parantunut huomattavasti.

– Hostlapset, jotka koko päivän känkkäränkkäiltyään ja kaikkia sääntöjä ja auktoriteetteja uhmailtuaan käpertyvätkin mykkäkoulun jatkamisen sijaan kanssani sohvalle selaamaan kuvia minusta tekoviiksillä/vesimelonihatulla/kaasunaamarilla/you name it ja nauravat huutonaurua noin tunnin verran.

Snapshot_20141126.JPG

                                         Au pairin rentouttava ihonhoitohetki rankan työpäivän jälkeen

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä