Suuntasin Suomi-tyttöjen kanssa Brysselin oman Riemukaaren juurelle piknikkeilemään. Kaupassa piknik-eväitä valitessamme älähdin jogurttihyllyllä ”Voi kuntäältä saisi Skyr-rahkoja”. Vieressäni maitotuotteita katseellaan tarkkaan mittaillut mies kääntyi katsomaan minua ja levitti suupielensä leveään hymyyn. Sitten hän jatkoi jutustelua tällä samalla mystisellä pohjoisella kielellä vierellään kulkeneen taaperoikäisen poikansa kanssa. Kappas, suomalaisuus yhdistää.

Sanoin ääneen sen, mitä on odotettu suustani putkahtavan jo jonkin aikaa. Tunnelma kylmeni aika nopeasti johonkin ydintalven puolelle, vaikka viimeiset pari viikkoa täällä on ollut ihan poikkeuksellisen lämmintä.

Takapihalla kasvaa päärynäpuu.

Viime päivinä tässä talossa on itketetty munakoisojen lisäksi myös erästä suomalaisvahvistusta.

Hostisä osti uuden kaiutinsarjan keittiöön voidakseen fiilistellä kasarihittejä ruuanlaiton lomassa. Sain häneltä toimintaohjeet kaiuttimien käyttämiseen (ohjaaminen tapahtuu supercoolisti älypuhelimeen ladattavan sovelluksen avulla), ja tänään aamulla (tai no myönnetään, kello saattoi olla jo 12) jäätyäni ylhäiseen yksinäisyyteeni mutustamaan aamupuuroani, pääsin vihdoin testaamaan laitetta.

Paria minuuttia myöhemmin huomasin kyynelehtiväni vuolaasti teekuppiini Terhi Kokkosen hoilatessa kaiuttimista ”Olen onnellinen nainen”. Tee jäähtyi ja sai mielenkiintoisen suolaisen sivumaun.

– –

Kerrottakoon vielä, että munakoisojen itketys sujui hyvin. Eivät kuitenkaan vastanneet 6- ja 7-vuotiaiden käsitystä herkullisesta päivällisestä, joten vetelin paahdetut koisosiivut sitten itse napaani. Ei sillä, että itsekään olisin mikään munakoisojen ystävä, mutta kun vaivalla valmistin. Ja itketin. Ja itkin vähän itsekin.