Tunnelmia

Totesin aamulennon olleen virhe, kun kampesin itseni ylös lauantaiaamuna klo 3.30 virkistävien kahden tunnin yöunien jälkeen. Bisnesmiehet tuijottivat minua kummeksuen itkiessäni silmät päästäni koneen jättäessä Hki-Vantaan lentokentän taakseen. Toivoin, että perheeni tunnistaisi minut lentokentällä umpeen muurautuneista silmistäni ja itkuturvoksissa olevasta naamastani huolimatta.

Saavuin lauantaina taloon, joka näytti olevan rempallaan, mutta täynnä rakkautta. Taulut lojuvat vielä muuttolaatikoissa eteisessä, enkä ole varma, löytyykö koko talosta toimivaa imuria. Pyyhkäisin pölyyntyneen, antiikkipuisen vaatekaappini luovasti viinietikalta tuoksuvalla ikkunanpesuaineella. Maljakoissa kukkivat silti tuoreet pionit, ja keittiön kaapista löytyy aina punaviiniä, vaikka muut peruselintarvikkeet olisivatkin lopussa. Nurinkurista.
 
Toistaiseksi tuota edellä mainittua rakkautta minua kohtaan osoitetaan kovin vaihtelevin tavoin, mutta olen kuitenkin onnistunut välttymään isommilta mustelmilta ja puremajäljiltä. Lapsetkin ovat vielä hengissä, vaikka heille on tullut karjuttua useaan otteeseen. Tämän bakteerifanaattisen au pairin kärsivällisyys loppuu muuten tasan siinä kohtaa, kun 8-vuotias alkaa roiskia naamaani vessanpönttöön tippuneella huiskukynähärpäkkeellä.

Niin että paikka se on tämäkin. Olen hengissä.