Jonkun loppu on uuden alku

lilynewbeginning.jpg

kuvan lähde: https://mulattodiaries.wordpress.com/page/72/

Kuten teksteistäni on voinut päätellä, moni asia on viime aikoina tuottanut pelkkiä pettymyksiä. Viikon aikana olen saanut tiedon kahden asian loppumisesta, jotka ovat olleet suuri osa tähänastista elämääni. Pettymykset ovat vähitellen murtaneet kivimuurin, jonka palasista elämäni on koostunut.

Kivimuurin ropisemisesta tuli lopulta surkuhupaisaa. Lopulta en jaksanut enää olla pettynyt, vaan huuleni kääntyivät väkisin hymyyn.  Seisoin muurin pohjalla turtuneena ja päätin, että tästä on suunta vain ylöspäin. Jokaisella muurin palasella on ollut oma aikansa. Jokainen loppu on mahdollisuus aloittaa jotain uutta. Jokainen palanen on ollut tärkeä, mutta nyt ne saavat väistää uusien palasten tieltä.  Jokaisen ajanjakson loppu on uuden alku.

Asian voi ajatella niinkin, että uuden polun rakentaminen on helpompaa, kun taakkana ei ole kiviä, jotka pitäisi menneisyydestä vetää mukanaan. Näin minä kuljen astetta kevyemmin askelin kohti uutta alkua ja muistan hymyillä. Positiivisuus helpottaa.

Suhteet Oma elämä