Pyrin elämään hetkessä – ehkä liikaakin. Toisaalta tarvitsen suunnitelmia ja aikatauluja, jotta saan asioita tehtyä. Nämä kaksi asiaa ovat sulassa ristiriidassa. Nämä kaksi asiaa aiheuttavat välillä sen, että jään paikalleni seisomaan.

Näin uuden polun alussa pitäisi tehdä suunnitelmia. Tulevaisuuden suunnitteleminen ei ole koskaan oikein luonnistunut minulta. Olen mennyt lähinnä sinne, mihin virta minut vie. Lukioon menin, koska en tiennyt, mitä halusin. Yliopistoon menin, koska en tiennyt, mitä halusin.

Nyt pitäisi ainakin pikkuhiljaa alkaa tietää, mitä haluaa. Pitäisi tehdä jonkinlainen tulevaisuuden suunnitelma. Jonkinlainen idea siitä, missä on esimerkiksi ensi vuonna tähän aikaan. Tällä hetkellä hädin tuskin tiedän, missä olen kahden kuukauden kuluttua.

Miksi se suunnitteleminen pelottaa niin paljon? Pelkäänkö, että elämä menee ohi, jos vain suunnittelen? Voihan se elämä mennä ohi ihan ilman suunnitelmiakin. Heitän itseni hukkaan, jos jään liian pitkäksi aikaa paikalleni seisomaan.

Luultavasti pelkään eniten sitä, että epäonnistun suunnitelmissani. Suunnittelemattomassa elämässä ei voi epäonnistua.

Nyt pitäisi siis kerätä rohkeutta. Unelmani on ollut olla niin rohkea, että voisin vain pakata repun ja lähteä kulkemaan sinne, minne nenä osoittaa. Jos koittaisin käyttää tätä vapauden ja rohkeuden haavekuvaa siten, että teen elämälleni suunnitelman ja pyrin kulkemaan sitä kohti vapaasti ja leuka pystyssä.