Onni löytyy arjesta (ja salaa syödyistä herkuista)
Näillä eväillä on menty blogin hiljaiselon aikana. Ensin oli kivaa arkea ja paljon puuhaa, sitten iski flunssa. Vähän ehkä alkaa nuppi hajoilemaan, onneksi flunssa alkaa olla nyt selätetty ja tähän kotihöperyyteen auttaa ihmisten ilmoille pääseminen. Sitä onkin jo odotettu.
Tiivistettynä odotukset vs. todellisuus on näyttänyt tältä:
- Nauti omasta ajasta! Ahdistu, kun et flunssaisena voi muuta tehdäkään, kuin maata yksin kotona pyhässä yksinäisyydessä. Älä laittaudu mitenkään, vaan hengaile kotona miehesi suuressa t-paidassa ja kauhistu joka kerta peilin ohi kävellessäsi nähdessäsi sähköiskun saaneen kuontalosi tyylin ja tummat silmänalusesi.
- Ota iisisti – katso vaikka leffa mukavasti sohvan nurkkaan käpertyneenä! Tunne itsesi ryhävalaaksi, kun jättisohvasta tyynykasoineen huolimatta et löydä hyvää asentoa. Jättilaisvauva sisälläsi vie kaiken tilan keuhkoilta ja pallealta, sekä yhdessä ystävänsä alhaisen hemoglobiinin kanssa se saa hengittämisen ahdistavan mahdottomaksi. Älä myöskään unohda huomioida vihlovaa kipua, jonka kylkiluihin potkimiset saavat aikaan.
- Hemmottele itseäsi – jokainen odottava äiti ansaitsee hemmottelua! Älä harmistu, kun levitettyäsi kasvonaamion räkä valuu pitkin naamaa raidoittaen naamiosi – se varmasti vain buustaa homman tehokkuutta.
- Mene kävelylle – saat raitista ilmaa ja lisää energiaa. Hetkellisen hyvän olon jälkeen nauti jumalallisista liitoskivuista. Kävele pari päivää tämän jälkeen kotona sen näköisenä, että olisit puuhastellut kokonaisen jalkapallojoukkueen kanssa. Tiedosta, että 85-vuotiaskin nousee sängystä ketterämmin.
- Käytä hyväksesi pesänrakennusviettiä ja siivoa ahkerasti – siistissä kodissa oleminen on niin paljon mukavampaa! Pure hammasta, kun seuraavana päivänä alkanut DIY-projekti ”uudistamme keittiönpöydän” saa hiomapölyä leviämään joka paikkaan seinistä lakanoihin. Saat oivan mahdollisuuden toistaa suursiivouksen joka päivä!
- Osta vain terveellistä ruokaa kaupasta ja vältyt turvotukselta. Tee tämä ja pyöri sen jälkeen ahdistuneena kaapeilla viiden minuutin välein tarkistamassa, josko sieltä kuitenkin löytyisi jotain vähemmän terveellistä ja jemmattuja herkkuja. Älä kerro kenellekään, että kauppareissulla avasit jo kassalla suklaapatukan/jäätelön ja ahmit sen tuntiessasi samalla syvää myötähäpeää itseäsi kohtaan.
Näihin fiiliksiin, oikein ihanaa viikonloppua!
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.