Ollaan me muutakin kuin isejä ja äitejä

Reilu vuosi sitten, kun vietettiin puolivuotispäivää, syötiin fancy pansy -brunssi Mustikkamaalla Aliassa ja fiilisteltiin sen jälkeen rannalla kahdestaan onneamme. Puolitoistavuotispäivänä skenaario oli hieman erilainen; mies heräsi kylpyhuoneen kaakeleita kolisuttavaan vauvan huutoon, kuorossa hoilasi mukana myös minä Hei täällä tarttis ihan oikeesti apua -lauseella ja vastassa oli kainalosinapit vetänyt vauva ja minä siinä sinappipyykin keskellä tukka pystyssä. Huomenta rakas ja hyvää puolitoistavuotispäivää! 

Itse koen parisuhteen hoitamisen hirmu tärkeäksi ja mietin paljon sitä raskausaikana. Varmasti suurin osa on törmännyt tutkimuksiin ja uutisointiin siitä, miten pikkulapsiaika on riski parisuhteelle ja kuinka monet parisuhteet päätyvät eroon nimenomaan ensimmäisen vauvavuoden aikana. Lapsen tulo tuo uutta stressiä, unettomuutta, uudet vanhemmuuden roolit jättävät helposti alleen parisuhderoolit ja kärsitään yhteisen ajan puutteesta. Ainakin omassa kaveripiirissä nämä asiat ovat tulleet monesti esille ja niistä juttelu on saanut paljon ajatuksia aikaan. Täytyy muistaa, ettei parisuhde hoida itse itseään, vaan sitä täytyy tietoisesti huoltaa ja vaalia. Pienetkin hellyyden osoitukset arjen keskellä ja ne harvemmin järjestyvät kahdenkeskiset treffit täytyy laittaa tärkeysjärjestyksessä korkealle, jotta ne toteutuvat ja suhde voi jatkossakin hyvin. 

collage.jpg

Eilen saatiin pieni hetki omaa aikaa ja käytiin katsomassa uusin Hunger games. Kuvassa hyvin muikea eukko (ei voi valittaa, kun on kainalossa namit, sipsit ja hottis mies) puolisonsa kera ja alussa mainittu sinappisirkuksen aiheuttaja. Pientenkin treffien jälkeen olo on kevyempi ja vaikka leffan katsominen ei aktiivista yhdessä tekemistä/kommunikoimista olekaan, saa siitäkin paljon irti. Kyllä muutamat vuorosanat voi jättää lukemattakin pusujen lomassa. 

Muistakaahan vanhemmat ottaa silloin tällöin sitä omaa aikaa parisuhteelle, jooko? Etenkin ensimmäistä kertaa vanhemmiksi tulleet, sillä se vauva-arki voi olla järkytyskin ja saada parisuhderoolit hautautumaan melko syvälle väsymyksen ja kireiden pinnojen alle. Ja ystävät ja perheenjäsenet, muistakaa tarjota apua vauvanhoidossa parisuhdeajan järjestämiseksi, eikö niin? 

P.s. Yllättävän tyytyväisenä voi pieni ihminen jatkaa uniaan väännettyään kuvassa näkyvän yllärin äidille. <3

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.