Maanantaiaamun helppo hymy…

 

14-07-2012.jpg

…syntyy siitä, kun tietää miehellä olevan viimeinen työpäivä ennen lomaa! Tämä ei tosin tarkoita nyt sitä, että huomenna nukuttaisiin pitkään ja aloitettaisiin loma kiireettöminä löhöten, sillä startataan heti aamusta Helsinki-Vantaalta kohti Puolaa. 🙂 Päämääränä on satamakaupunki Gdańsk, jonka lisäksi tarkoituksena on käydä tunnin junamatkan päässä sijaitsevassa Gdyniassa ja testata myös Sopotin rannat, jotka on listattu Itämeren parhaiden rantojen kärkijoukkoon. Hieman vapaampia reissaajia kun ollaan (ei pakettimatkoja, vaan lennot erikseen, hotellit tsekataan sitten paikan päällä – tosin nyt on kahdelle ensimmäiselle yölle jo järkätty hotellimajoitus) on helppo tehdä mielen mukaan päiväreissuja ja mennä vähän sinne, mihin nenä osoittaa. Tekee reissaamisesta paljon jännempää ja hauskempaa!

Onnin kanssa reissuun lähtiessä on selvästi enemmän mietittävää sen suhteen, millaiseen paikkaan haluaa ja mitä siellä voi tehdä. Mikään viikon rantaloma ei innosta pian kahdeksankuisen ryömijän kanssa, joten päätettiin tehdä kaupunkiloma Euroopan sisällä, jossa riittää monipuolisemmin vaihtoehtoja, mutta myös halutessa voi nauttia letkeämmin rantaelämästä. Kaupunkina Gdańsk on vasta kuudenneksi suurin kaupunki Puolassa, joten päästään näkemään varmasti vähän enemmän rauhallista paikallismeininkiä suurten pääkaupunkien turistipainotteisuuden sijaan – ei sillä, että pääkaupungeissa mitään vikaa olisikaan. Reissaaminenhan on aina jees!

Vähän on jännityksessä oltu säiden puolesta, että mitä edessä sitten on. Sadetta ja aurinkoa vuoronperään lupailevat ennustukset eivät oikein anna mitään selvää suuntaa esimerkiksi pakkaamisen suhteen. Luotetaan siihen, että ihan koko loma ei mene kaatosateessa rämpiessä ja saisi nauttia aurinkoisista päivistä, mitä onneksi täälläkin nähtiin edes yhtenä päivänä kuluneena viikonloppuna. Sehän tietysti hyödynnettiin ja oltiin ulkona koko päivä! Ehdin juuri sopivasti saada kivan (not) kolmion muotoisen rusketuksenkin rintaani lomaa ajatellen, ai miten mukavaa… 😀

collage2.jpg

Nyt jäähtynyt aamukahvi loppuun, sitten pesemään viimeisiä pyykkejä lomaa varten ja ei muuta kuin panikoimaan, että MITÄ MÄ PAKKAAN?! ;D Otan mielelläni vastaan hyviä ja huonoja kokemuksia alle 1-vuotiaan kanssa reissanneilta, että mitkä oli niitä mukaan otettuja hyödyllisiä juttuja ja mitkä taas olisi kannattanut jättää kotiin. Kiitän! :)

Kuva Gdańskista lainattu täältä.

Suhteet Oma elämä Matkat