Kun on oikein rakastunut
Tänä aamuna nousin ylös täysin pirteänä ja innoissani, sillä menin edellisenä iltana aikaisin nukkumaan ja tattadadaa: jätin uuden rakkauskelloni latautumaan!
Niin siinä kävi, etten malttanut odottaa Suunnon hankkimista tämän pidempään. Kello suorastaan vainosi mua yötä päivää ja valtasi ajatukset. Mitä muuta vaihtoehtoa sellaisessa tilanteessa sitten on? Rahat kouraan ja hymy kasvoille! Oon niin happyyyy (on täysin ookoo, että materia tekee välillä ihmisen onnelliseksi)!
Aamupala meni kelloa ihastellessa ja säätöjä tehdessä. Ulkona oli kauniin pinkki auringonnousu ja aurinkokin paistoi pitkästä aikaa. Ihan täydellinen sää lähteä tekemään testitreeniä!
Usein käyn kävelylenkillä, jonka aikana teen tukkitreenejä ja muita ulkotreenejä tarjonnasta riippuen. Aiemmin nämä ovat tallentuneet vain kävelylenkkeinä ja on ollut harmillista, ettei treeniä saa jaettua useampaan osaan. Nyt ei tarvinnut enää harmitella, sillä moniurheilutoiminto pääsi heti testiin. Tein Movescountiin uuden urheilutilan tätä varten rakenteella kävely – tukki – kävely – tukki – kävely. Kummassakin osuudessa kellon näytöllä näkyi eri tiedot. Ihan huippua, että kaikki on muokattavissa juuri omille mieltymyksille ja tarpeille sopivaksi!
Lähtö hieman vielä venyi ja nälkä yllätti. Lounasta napaan. Treenivaatteet ja sykemittari päälle ja ulos. Satoi vettä, mutta ei haitannut – mun sisällä paistoi aurinko ja varusteetkin oli ihan sopivat sateeseen. Kävelin lähellä olevaa pururataa ja pysähdyin kahdesti tukkien luo. Nappia painamalla kello vaihtoi lajia katkaisematta treeniä. Ihanan helppoa!
Happirikas ilma teki todella hyvää! Pieni sade kasvoilla vain piristi treenin lomassa ja pururadan metsällinen ympäristö tuoksuineen oli huumaava. Näytin varmaan vähän riemuidiootilta tuijottaessani rannetta hymy korvasta korvaan. :D
Kotiin tultua malttamattomana tsekkasin heti mitä kaikkea infoa treenistä sai irti.
Oli niin kivaa nähdä treeni jaoteltuina osioihin. Tätä olen kaivannut! Suurena plussana myös treenin päätteeksi näkyvä palautumisaika, josta saa suuntaa omien treenien määrälle ja palautumista tukeville touhuille.
Ensimmäinen testitreeni oli siis ihan nappi kellon osalta. En malta odottaa, että pääsen uimaan, salille, juoksemaan ja vetämään ennalta suunniteltua intervallitreeniä. Lisäpotkua treeneihin? Kyllä!
Nyt ilta pötkötellään sohvalla, maistellaan glögiä ja katsotaan Netflixiä. Palaudutaan. ;)
Piti myös kaivaa Nikon esille ja leikkiä ihan oikeata bloggaajaa kunnon kuvan kera. Vapise, iPhone.
On se kaunis!
Tunnelmallista iltaa toivottaen,
rakastunut Suvi. :)