Mielen roinat kiertoon

DSC_0590.jpg

Jos mittaisin nyt onnellisuuttani jollain mittarilla, niin viisari menisi varmasti mittarissa ylikierroksille! 

Onnellisuus ei tarkoita sitä, että kaikki on hyvin ja täydellistä. En tiedä onko sellaista koskaan, ainahan on pieniä vähemmän mukavia asioita ja päänvaivaa. Mutta se yleinen fiilis, jota päällimmäisenä koen, on tällä hetkellä puhdasta onnellisuutta. Ja sekin on valinta.

Mietin eräänä hetkenä onnekkuuttani rakkaudessa. Miten hienoa on, että on rinnalla tukea antava mies. Terveyden kanssa kun on ollut epäonnea viime aikoina ehkä vähän enemmän kuin olisi tarpeen, on äärimmäisen tärkeää voida purkaa niitä huolen ja turhautumisen fiiliksiä ja tietää, että vastakaikuna on täyttä ymmärrystä ja tukea. 

”Mä pelkään, että mun tukka lähtee. Oikeesti, miten näin ohuen ja lyhyen tukan kanssa pystyy olemaan, jos siitä lähtee tuppoja? Ihan kamalaa.”

”No sitten vaan huivi päähän.”

Noin yksinkertainen vastaus täynnä ymmärrystä, turvaa, tukea ja tsemppiä. 

Näiden isojen ja pienten huolien keskellä on kuitenkin niin hurjan paljon onnellisia asioita, että mieluummin sitä kiinnittää niihin huomiota ja iloitsee niistä, kuin tuhlaa päiviään murehtimiseen. Toki välillä saa ja pitääkin murehtia, puhdistaa fiiliksiään ja vähän angsteillakin. Elämiseen kun kuuluu kaikenlaiset tunteet. Siltikin on tärkeintä pohtia, mihin sen fokuksen asioissa haluaa kiinnittää – etenkin huomata ne pienet asiat. Itsellä on helppo keskittyä nyt iloisiin asioihin; ystäviin (joihin on viime aikoina tupsahtanut muutama uusi, mutta sitäkin tärkeämpi yksilö), uuteen kotiin, onnistuneisiin kauppoihin ja uuden rakentamiseen. Minkä freesin alun tämän myötä voikaan saada! 

Kaappeja käydessä läpi ja vanhan roinan pois heittämisen mukana voi myös heittää niitä vähemmän materialistisia roinia pois omista ajatuksistaan. Askel kevenee ja tulee tilaa uusille, jännittäville ja ihanille asioille. :)

DSC_0384.jpg

Tässä kuvassa ja hetkessä elää onnellinen tyyppi. Syntymäpäivä, kävely Kaivarissa ja rannassa, jäätelö. Noin pieniä asioita se onnellisuus vain kaipaa.

Iloista loppuviikkoa!

Suhteet Oma elämä Mieli