Mielen roinat kiertoon

DSC_0590.jpg

Jos mittaisin nyt onnellisuuttani jollain mittarilla, niin viisari menisi varmasti mittarissa ylikierroksille! 

Onnellisuus ei tarkoita sitä, että kaikki on hyvin ja täydellistä. En tiedä onko sellaista koskaan, ainahan on pieniä vähemmän mukavia asioita ja päänvaivaa. Mutta se yleinen fiilis, jota päällimmäisenä koen, on tällä hetkellä puhdasta onnellisuutta. Ja sekin on valinta.

Mietin eräänä hetkenä onnekkuuttani rakkaudessa. Miten hienoa on, että on rinnalla tukea antava mies. Terveyden kanssa kun on ollut epäonnea viime aikoina ehkä vähän enemmän kuin olisi tarpeen, on äärimmäisen tärkeää voida purkaa niitä huolen ja turhautumisen fiiliksiä ja tietää, että vastakaikuna on täyttä ymmärrystä ja tukea. 

”Mä pelkään, että mun tukka lähtee. Oikeesti, miten näin ohuen ja lyhyen tukan kanssa pystyy olemaan, jos siitä lähtee tuppoja? Ihan kamalaa.”

”No sitten vaan huivi päähän.”

Noin yksinkertainen vastaus täynnä ymmärrystä, turvaa, tukea ja tsemppiä. 

Näiden isojen ja pienten huolien keskellä on kuitenkin niin hurjan paljon onnellisia asioita, että mieluummin sitä kiinnittää niihin huomiota ja iloitsee niistä, kuin tuhlaa päiviään murehtimiseen. Toki välillä saa ja pitääkin murehtia, puhdistaa fiiliksiään ja vähän angsteillakin. Elämiseen kun kuuluu kaikenlaiset tunteet. Siltikin on tärkeintä pohtia, mihin sen fokuksen asioissa haluaa kiinnittää – etenkin huomata ne pienet asiat. Itsellä on helppo keskittyä nyt iloisiin asioihin; ystäviin (joihin on viime aikoina tupsahtanut muutama uusi, mutta sitäkin tärkeämpi yksilö), uuteen kotiin, onnistuneisiin kauppoihin ja uuden rakentamiseen. Minkä freesin alun tämän myötä voikaan saada! 

Kaappeja käydessä läpi ja vanhan roinan pois heittämisen mukana voi myös heittää niitä vähemmän materialistisia roinia pois omista ajatuksistaan. Askel kevenee ja tulee tilaa uusille, jännittäville ja ihanille asioille. 🙂

DSC_0384.jpg

Tässä kuvassa ja hetkessä elää onnellinen tyyppi. Syntymäpäivä, kävely Kaivarissa ja rannassa, jäätelö. Noin pieniä asioita se onnellisuus vain kaipaa.

Iloista loppuviikkoa!

Suhteet Oma elämä Mieli

Kaivautuihan sieltä esiin minikokoinen food lover!

collage1.jpg

Mietin alkuun miten ihmeessä lapsi, jonka vanhemmat on isomman kerran food lovereita, ei voi haluta syödä muuta ruokaa maidon lisäksi. Ei hedelmää, ei kasviksia, ei mitään. Sai taistella, että suuhun sai lusikan. Käytettiin huijaustekniikoita; milloin hämättiin lelulla, milloin nauratettiin ja sujautettiin nauravaan suuhun lusikka ja milloin mitäkin. Välillä isommat sisarukset olivat apuna hämäämisessä ja naurattamisessa. Kunnon sirkus siis päällä, kun alettiin syömään. Jos onnistui saamaan alas useamman lusikallisen, se tuntui juhlalta. Useimmiten fiiliksenä oli kuitenkin turhautuminen koko touhuun. Pidettiin taukoa ja avauduttiin neuvolassa. Tsemppien jälkeen koitettiin uudestaan. 

Nyt Onnin ollessa 7,5 kk ikäinen, on ruokailu vihdoin alkanut sujumaan! Tyyppi istuu ylpeänä omassa tuolissaan, on oppinut taputtamaankin pöytää kuullessaan sanottavan ”Pöytä, pam, pam!”. Syö mielellään, mitä tahansa puurosta liharuokiin ja määrällisesti menee isoja satseja. Ja äidin mieli lepää! Ah, kuinka helppoa.

Vaikeuksien kautta voittoon pääseminen tuntuu varmasti paremmalta, kuin helpoimman tien kautta sinne hyppelehtiminen. Vähän kuten eilen, kun ajettiin kivaan grillauspaikkaan nelisenkymmentä kilometriä per suunta (autossa kaksi aikuista, kolme lasta ja koira), vain huomataksemme pystyyn kyhätyt aidat ja evätyn pääsyn grillauspaikalle, sitten kamalassa kaatosateessa takaisin (katoksellisia grillauspaikkoja pitäisi olla ehdottomasti enemmän!) lopulta omalle kotipihalle grillaamaan. Mutta maistuipa tuon reissun jälkeen nälkäisille habaneromakkarat, sinihomejuustolla täytetyt herkkusienet ja paprikat, pihvit, maissit ja pulled pork -subit hyvällä ruokahalulla! 

Syvällisesti tähän loppuun; without struggle there is no progress. Toimii myös pienemmissä asioissa ja mittakaavoissa. 😉

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe