Miten suloiselta tuntuukaan ripustaa pienen pieniä vaatteita kuivumaan… Kuvitella samalla, millainen pieni kultakimpale vaatteen sisällön tulee valtaamaan. Minkä väriset hiukset hänellä tulee olemaan, millainen nenä, onko hänelläkin korvat rullalla syntyessään, kuten isosiskolla ja -veljellä on ollut? Miltä se tuntuukaan olla ihan pienen vauvan kanssa kotona, opetella tuntemaan hänet pikkuhiljaa, nähdä tämän ihan uuden ihmisen persoonallisuuden muodostuvan pala palalta? Miltä uuden perheenjäsenen poski tuntuu omaa vasten, entä pienen pieni käsi puristuneena sormen ympärille? Miten paljon rakkauden määrä sydämessä kasvaakaan?

Huomaan olevani jo nyt erilainen äiti, mitä olen ollut aiemmin. Tällä tarkoitan sitä äitiä, joka tulen olemaan pienelle vastasyntyneelle. Mietin asioita eri tavalla, asenteeni on monellakin tapaa muuttunut ja rakastan jo nyt tätä pientä enemmän kuin uskoinkaan. Ikä on varmasti tuonut lisää vivahteita tähän koko raskauteen ja vauvan saapumiseen valmistautumiseen. Myös nykyinen parisuhde ja onnellisuuteni vaikuttavat asiaan hurjasti. Tämä pieni on tietoisesti tehty, on myös ehditty pettyä ennen maagisten kahden viivan ilmestymistä raskaustestiin ja käydä läpi ihan uudenlainen tunneskaala. Kaikki asiat ovat eri tavalla verrattuna esikoisen ja keskimmäisen odotuksiin ja syntymiin.

Esikoisen syntyessä olin muutaman kuukauden vajaa 20-vuotias. Tieto raskaudesta tuli täytenä yllätyksenä ja pakotti koko elämän heittämään kuperkeikkaa. Kaikki tapahtui nopeasti. Koen, että ajoitus oli silti täydellinen – kasvoin raskausaikana enemmän, mitä olisin varmaan kymmenen vuoden aikana kasvanut ilman äidiksi tulemsta. Elämä sai enemmän sisältöä, tärkeysjärjestys muuttui radikaalisti ja sen vain huomasi, miten täysin eri ihminen sitä voikaan olla. Silti miettiäessäni silloista minää, näen sen selvästi, miten paljon kypsempi olen nyt äitinä ja erityisesti miten paljon valmiimpi olen olemaan jälleen uudestaan äiti.

Äitinä olen ollut nyt reilut kahdeksan vuotta ja kokemukset ovat kasvattaneet minusta tämän ihmisen, joka nyt olen. Olen synnyttänyt kaksi ihanaa lasta, joiden kasvua on ollut niin mahtavaa seurata ja huomata, miten heistä on kasvanut kaksi ihanan persoonallista tyyppiä. Keskenään niin erilaiset – toinen on ollut alusta asti rauhallinen, toinen taas villimpi tapaus. Molemmilla omat vahvuutensa ja heikkoutensa, omat persoonalliset piirteensä ja tahtonsa. Olen saanut ajatella ihmeissäni, että nämä kaksi lasta ovat oikesti minun aikaansaannoksiani ja olen hämmästynyt jatkuvasti siitä, miten paljon ylpeyttä heistä voinkaan tuntea.

On ollut myös rankkaa kaivaa itsestään esiin sen rauhallisen lapsen äidin jälkeen myös vilkkaan lapsen äiti. Kun on huomannut, että tämä äitiys onkin ihan eritavalla vaativaa, kuin se aiempi, johon oli ehtinyt kasvaa. On saanut kaiken itsensä etsimisen jälkeen huomata, että kaikesta oppii, kokemukset kasvattavat ja tiedostanut, että kukaan ei ole täydellinen vanhempi. Tärkeintä on löytää se oma tie, tehdä asiat oman arviointikykynsä mukaan parhaalla tavalla, kuulostella tilanteita ja mennä rohkeasti mukana. 

Nykyinen äitiys on löytynyt mutkien kautta, joista kuitenkin jokainen on ollut omalla tavallaan kauhistuttavan ihana, joita ei vaihtaisi toisenlaisiksi näin jälkeenpäin ymmärtäessään niiden kaikkien tärkeyden. Nyt huomaan olevani valmis monella uudella tapaa. Luotan siihen, että näiden jo nykyisten kokemusten pohjalta tämä äitiys ikään kuin löytyy helpommin myös vaikeissa tilanteissa, vaikka eteen heitettäisiinkin uusia haasteita, joita en ennen ole kohdannut.

Olen jo etukäteen kiitollinen siitä, että saan taas kerran kokea aivan uudenlaisen matkan, joka eteen tulee, enkä malttaisi enää odottaa tämän pienen tapaamista. Pienellä on jo niin suuri paikka sydämessä.